Poliisi valvoo rattijuopumuksia 24 tuntia perjantaista lauantaihin

NordenBladet —

12.12.2019 klo 12.39Poliisihallitus
Poliisi toteuttaa nyt kolmannen kerran 24 tuntia kestävän rattijuopumusvalvontamaratonin, joka alkaa perjantaina 13.12. klo 14 ja päättyy lauantaina 14.12. klo 14.
Valvontaa tehdään poliisilaitosten käytettävissä olevilla valvontaresursseilla siten, että valvonnan pääpaino on ilta- ja yöajassa.
– Pikkujoulujuhliin lähdettäessä auto on syytä jättää kotiin ja käyttää esimerkiksi julkisia kulkuvälineitä, jos aikoo juhlistaa pikkujouluja alkoholijuomin. Tärkeää on myös huomioida, että jos illalla on tullut nautittua reippaanpuoleisesti alkoholipitoisia juomia, voi alkoholi näkyä veressä vielä seuraavana aamuna ja jopa vielä päivälläkin, poliisitarkastaja Heikki Kallio Poliisihallituksesta muistuttaa
Vuoden 2018 vastaavassa valvontamaratonissa jäi kiinni 78 rattijuopumuksesta epäiltyä. Puhalluskokeita tehtiin yhteensä 30 266, joten keskimäärin joka 388. puhallutettu kuljettaja osoittautui epäillyksi rattijuopoksi.
Vuositasolla rattijuoppoja jää kiinni noin 18 000. Poliisin tehostetussa pikkujoululiikenteen valvonnassa vajaa kuukausi sitten tavattiin ratsioissa ratista kahden viikonlopun aikana yhteensä 255 rattijuopumuksesta epäiltyä kuljettajaa, joista 94 kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta. Huumetapauksia oli 63.
– Rattijuopumustehtävien ja -rikosten määrät ovat suuret marras-joulukuun viikonloppuöinä. Myös alkoholionnettomuudet keskittyvät tähän ajanjaksoon, Kallio sanoo.
Valvontaa voi seurata Twitterissä #rattisvalvontamaraton -tunnisteella.

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory