Lisätietoja Karjaan ampumisen esitutkinnasta

NordenBladet — Karjaalla 8.12.2019 tapahtuneen ampumavälikohtauksen esitutkinta on edelleen kesken, mutta poliisilla on nyt käsitys tapahtumien kulusta.
Tapahtuman jälkeen poliisi on ottanut kiinni 5 henkilöä. Kaikki kiinniotetut ovat sittemmin vapautuneet, eli tällä hetkellä vapautensa menettäneitä ei ole. Asiassa ei myöskään ole tehty vangitsemisvaatimuksia.
Poliisin käytössä olevien tietojen perusteella on todennäköistä, että ase oli loukkaantuneen miehen hallussa. Tapahtumapaikalla oli syntynyt riita, jonka yhteydessä yksi laukaus ammuttiin. Laukaus osui miehen vasempaan käsivarteen. Mies on siis mahdollisesti aiheuttanut vamman itse.
Loukkaantunut mies ei ole sairaalahoidossa tällä hetkellä. Vammat ovat vakavia, mutta poliisin tietojen mukaan mies ei ollut konkreettisessa hengenvaarassa.
Poliisi on takavarikoinut rikoksessa käytetyn käsiaseen. Ase on ilmoitettu kadonneeksi vuonna 2018, eikä se siis ollut luvallisesti henkilön hallussa.
-Esitutkinta jatkuu vielä ja mm. tekninen näyttö tulee olemaan keskeisessä roolissa tämän esitutkinnan osalta, rikoskomisario Mats Sjöholm kertoo. Poliisi ei tiedota enempää asiasta.

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory