Lahdessa suistuttiin tieltä

NordenBladet — Riihimäki
Viisikymppinen mies kuljetti pakettiautoa maanantaina puolen päivän jälkeen Voimalankadulla alkoholin vaikutuksen alaisena. Poliisi epäilee kuljettajaa törkeästä rattijuopumuksesta.
Lahti
Viisikymppisen miehen kuljettama henkilöauto suistui tieltä Hennalankadulla maanantaina illalla. Henkilöauto oli ajanut Hennalankatua Ala-Okeroistentien suunnasta ja suistunut kulkusuunnassaan vasemmalle metsikköön ennen Kallio-Pietilänkadun risteystä. Sekavasti käyttäytynyt mies vastusti paikalle saapunutta poliisia. Mies toimitettiin sairaalaan tarkastukseen. Päihteillä ei epäillä olevan osuutta asiaan. Poliisi tutkii tapausta liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja virkamiehen vastustamisesta.
Lahti
Valtatiellä 4 Holma-Kymijärven rampin kohdalla etelään menevillä kaistoilla tapahtui tieltä suistuminen tiistaina aamulla viiden jälkeen. Kuljettajana toiminut nelikymppinen mies menetti autonsa hallinnan ramppien kohdilla siten, että henkilöauto osui kulkusuunnassaan oikean puolen kaiteeseen kimmoten siitä vasemmalle puolelle kaidetta samaan kulkusuuntaan kulkevan kaistan ylitse. Yksin autossa tapahtumahetkellä olleen kuljettajan vammat tarkastettu sairaalassa. Poliisi tutkii tapausta liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory