NordenBladet — Hämeen poliisilla oli tehtävämäärällisesti rauhallinen vuorokausi. Partioilla oli tehtäviä 174 kappaletta. Yhtään rattijuoppoa ei jäänyt kiinni Hämeessä vuorokauden aikana.
Lahti. Hätäkeskus ilmoitti maanantaiyönä kello kolme henkilöauton ulosajosta Lahdenkadulla. Partio sai tapahtumapaikkatutkinnassa selville, että henkilöautolla oli ajettu Lahdenkadulla Kivistönmäkeä alas keskustan suuntaan. Kuljettaja oli menettänyt autonsa hallinnan vasemmalle kaartuvassa mutkassa suistuen keskikorokkeen yli vastaantulevien ajokaistalle. Auton etukulma oli osunut keskikorokkeella valaisinpylvääseen. Autoa kuljettanut henkilö oli ehtinyt poistua tapahtumapaikalta ennen poliisipartion tuloa. Asiaa tutkitaan liikenneturvallisuuden vaarantamisena.
Hartola. 36-vuotiaan miehen epäillään rikkoneen pakettiautosta ikkunoita sunnuntaiaamuna Keskustiellä. Partio ei tavoittanut miestä, mutta hänen henkilöllisyys on poliisin tiedossa. Tapahtuneesta kirjattiin rikosilmoitus vahingonteosta.

Lähde: Poliisi.fi