Helsingin poliisi on edistynyt laajan huumerikosvyyhden tutkinnassa

NordenBladet —

28.11.2019 klo 11.43Helsinki
Helsingin poliisi on viime ja tänä vuonna tutkinut kahta eri huumausainerikoskokonaisuutta, joista ensimmäisen tutkinta alkoi syksyllä 2018 ja toisen alkuvuonna 2019. Tutkinnan edetessä on tullut viitteistä siitä, että ne ovat samaa kokonaisuutta. Niiden vahvistuttua ja varmistuttua poliisi on yhdistänyt tutkinnat yhdeksi kokonaisuudeksi.
Poliisi tutkii kokonaisuutta muun muassa törkeinä huumausainerikoksina ja on esitutkinnan aikana tehnyt useita takavarikoita.
– Tutkinnan tässä vaiheessa en voi kertoa tarkemmin esimerkiksi takavarikoitujen huumausaineiden määrästä. Rikoskokonaisuus on kuitenkin poikkeuksellisen iso, eikä tällaisia tule vastaan läheskään joka vuosi, kommentoi yksi tutkinnanjohtajista, rikoskomisario Toni Uusikivi Helsingin poliisilaitokselta.
– Esitutkinta on loppusuoralla, mutta tutkinta on vielä pahasti kesken. Tavoitteena on, että esitutkinta valmistuisi vielä tämän vuoden puolella.
Kokonaisuuteen liittyy kymmeniä epäiltyjä, ja esitutkinnan aikana vangittuna on ollut ja on edelleen lukuisia henkilöitä. Poliisi esittää yhtä epäiltyä vangittavaksi lähipäivinä. Esitutkintalain vuoksi poliisi ei voi kommentoida epäiltyjen henkilöllisyyksiä.

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory