Mainos:

Poliisi kaipaa edelleen vihjeitä Milla Arosen katoamiseen liittyen

NordenBladet —

22.11.2019 klo 11.36Keskusrikospoliisi
Poliisi toivoo yleisövihjeitä somerolaisen Milla Arosen murhasta epäillyn miehen liikkeistä ajalta ennen ja jälkeen epäillyn henkirikoksen tapahtumisen. Kesäkuussa kadonneen Arosen ruumis on edelleen kateissa.
Esitutkinnan perusteella Milla Aronen ja henkirikoksesta epäilty ovat olleet liikkeellä yhdessä epäillyn harmaalla Volvo V70-merkkisellä autolla kahtena peräkkäisenä yönä 7. ja 9. kesäkuuta välillä. He ovat liikkuneet Someron ja Somerniemen alueilla, joissa molemmissa on syrjäisiä maasto- ja metsäalueita sekä vesistöjä. Arosen matkapuhelimen teletapahtumat päättyvät Someron keskustaan 9. kesäkuuta kello 8 aamulla.
– Arosen pankkikortilla on tehty Someron keskustan Osuuspankin automaatilta 9. kesäkuuta kello 7.36 nostoyritys, jossa henkilö on ollut kasvot peitettynä. Ennen nostoyritystä epäilty on ollut liikkeellä Volvo V70-autolla Someron kaupungissa keskustan pohjoispuolella, josta hän on siirtynyt pankkiautomaatille. Tämän jälkeen epäilty on ajanut Salon Kruusilaan, josta paluu Somerolle on tapahtunut noin kello 10.30 aikaan, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jarkko Toivonen Keskusrikospoliisista.
Milla Arosen epäillään joutuneen henkirikoksen uhriksi 8. ja 9. kesäkuuta välisenä yönä jossakin kartalla näkyvällä alueella. Kartalla näkyvillä varjostetuilla alueilla on suoritettu laajoja ja pitkäkestoisia etsintöjä toistaiseksi tuloksetta.
Poliisi pitää mahdollisena, että Milla Arosen ruumis on henkirikoksen tekopaikalta siirretty jossakin vaiheessa muualle ja pyytää yleisöhavaintoja kaikesta mahdollisesta liikkumisesta yllä mainittuina ajankohtana ja sen jälkeisinä päivinä ainakin 18. kesäkuuta saakka. Tällöin epäilty on myynyt Volvo V70-auton eteenpäin.
Henkirikoksesta epäillään vuonna 1995 syntynyttä miestä, joka vangittiin elokuun lopussa.
Poliisi pyytää vihjeitä puhelinnumeroon 050 456 4903 tai sähköpostitse rikosvihje.krp@poliisi.fi.
Kartta: Somero-Somerniemi-Oinasjärvipdf, 168,2 kB

Lähde: Poliisi.fi



error:
Copyright © NordenBladet 2008-2020 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory