Poliisi (AMK) -tutkinnon suorittaneet antavat eettisen valan

NordenBladet ‚ÄĒ

22.11.2019 klo 10.04Poliisiammattikorkeakoulu

Noin 140 poliisia kokoontuu perjantaina 22.11. Polamkiin antamaan poliisin eettisen valan. Valan ottaa vastaan poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen. Vala annetaan myös ruotsiksi, sillä tilaisuudessa on mukana ruotsinkielisen poliisikoulutuksen suorittaneita poliiseja.
Pääosa valan antavista poliiseista on valmistunut vuoden 2019 aikana.
Eettisen valan tarkoituksena on saada poliisit entistä selvemmin tiedostamaan ja sisäistämään ne arvot ja hyvät toimintatavat, joita poliisilta odotetaan Suomessa. Vala ei ole juridisesti sitova, mutta sen antamisella halutaan korostaa poliisina toimimisen vastuullisuutta. Eettisen valan antavat poliisit lupaavat muun muassa kunnioittaa jokaisen ihmisarvoa ja oikeuksia sekä käyttäytyä rehdisti ja auttavaisesti.
Poliisiylijohtaja antaa valatilaisuudessa yhdelle valan antajalle huomionosoituksena poliisiylijohtajan tunnustuksen. Poliisiylijohtajan myöntämän huomionosoituksen saamisen kriteerejä ovat koulumenestys, fyysinen kunto, toveruus ja itsensä kehittäminen.
Poliisin eettinen vala järjestettiin ensimmäisen kerran tammikuussa 2001.
¬Ľ Lis√§tietoa eettisest√§ valasta poliisin verkkosivuilla

Lähde: Poliisi.fi



error:
Copyright © NordenBladet 2008-2021 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory