Mainos:

Raskas ajoneuvoyhdistelmä seilasi sivusuunnassa Nurmeksessa ym Pohjois-Karjalasta

NordenBladet —

19.11.2019 klo 09.38Itä-Suomi
Maanantaina klo 16.40 oli raskas ajoneuvoyhdistelmä seilannut sivuttaissuunnassa tiellä 75 Palomäen kohdalla Nurmeksessa. Asiasta oli hätäkeskukseen ilmoittanut ajoneuvoneuvoyhdistelmän takana ajaneen ajoneuvon kuljettaja, joka oli ohittamista yrittäessään meninannut jäädä kuljettamallaan ajoneuvolla ajoneuvoyhdistelmän alle sen tukkiessa vastaantulevien kaistan. Ohittamassa olleen ajoneuvon kuljettaja oli joutunut jarruttamaan ja jättäytymään ajoneuvoyhdistelmän taakse. Poliisipartio tavoitti ajoneuvoyhdistelmän kuljettajineen läheiseltä huoltoasemalta. Raskasta ajoneuvoyhdistelmää kuljettanutta 45-vuotiasta kuhmolaismiestä epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Tapahtuma-aikaan oli sumua ja jo kohtalaisen pimeää.
___________
Maanantaina klo 19.20 Lieksassa Vuonislahdessa Tiensuuntiellä henkilöautoa kuljettanut 24-vuotias lieksalaismies puhalsi alkometriin 1.04 mg/l. Kuljettaja tavoitettiin kotiosoitteestaan, minkä vuoksi hänet käytettiin verikokeissa ajon aikaisen veren alkoholipitoisuuden varmistamiseksi. Hätäkeskukseen oli ilmoitettu epävarmasti henkilöautoa kuljettaneesta henkilöstä, joka oli seilannut kaistalla ja auton takakontti oli ollut auki. Poliisipartio havaitsi lisäksi henkilöauton ajaneen Tiensuuntien ja KT 73:n risteyksessä liikenteenjakajan yli vastaantulevien kaistan puolelle, mutta ei ollut osunut mihinkään. Asiaa tutkitaan törkeänä rattijuopumuksena.
___________
Maanantaina klo 21.10 Liperintiellä Liperissä oli henkilöauto törmännyt hirveen. Liperistä kohti Ylämyllyä henkilöautoa kuljettanut 65-vuotias kontiolahtelaismies oli törmännyt n. 200 metriä ennen Mustankiventien risteystä tien vasemmalta puolelta eteensä tulleeseen hirveen. Kuljettaja ei loukkaantunut törmäyksessä. Hirvi jäi törmäyksen jälkeen makaamaan ojaan. Riistanhoitoyhdisys järjesti paikalle henkilön lopettamaan loukkaantuneen hirvenvasan.

Lähde: Poliisi.fi



error:
Copyright © NordenBladet 2008-2020 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory