Vanhanen patistaa Pohjoismaita rajaesteiden poistamiseen

NordenBladet —

Eduskunnan puhemies Matti Vanhanen toivoo pohjoismaisten parlamenttien ja niiden valiokuntien tekevän entistäkin tiiviimpää yhteistyötä vanhojen rajaesteiden poistamiseksi ja uusien välttämiseksi. Vanhanen puhui aiheesta Pohjoismaiden neuvoston yhteydessä pidetyssä pohjoismaisessa puhemieskonferenssissa tiistaina.

”Yhtä tärkeää kuin rajaesteiden poistaminen on ehkäistä uusien rajaesteiden syntymistä. Pohjoismaiden on syytä terästää koordinaatiota ja tiedonvaihtoa uusien kansallisten sääntöjen käyttöönotossa, erityisesti maiden toimeenpannessa EU-direktiivejä. Meidän pitäisi vaatia ministeriöiltä ja hallituksilta, että EU-direktiivejä implementoidaan samalla tavalla kaikissa pohjoismaissa ja siten ei ainakaan näistä syistä synny lainsäädännöllisiä eroavaisuuksia ja sitä kautta pohjoismaisia rajaesteitä”, Vanhanen painotti.

”Myös kansallisilla toimilla voidaan ehkäistä uusien rajaesteiden syntymistä. Esimerkiksi lakiehdotuksen valmisteluun yhteydessä olisi tärkeä selvittää ehdotuksen seurauksia pohjoismaiden sisällä muuttaville”, hän jatkoi.

Rajaesteellä tarkoitetaan lakeja ja julkisia sääntöjä tai käytäntöjä, jotka haittaavat henkilöiden liikkuvuutta tai yritysten rajat ylittävää toimintaa Pohjoismaissa. Usein rajaeste johtuu sinällään oikean ja voimassa olevan säännön tai lain soveltamisesta, jonka rajaestevaikutuksista viranomaiset eivät ole tietoisia. Yksilötasolla merkittävimmät rajaesteet liittyvät verotukseen, sosiaalietuuksiin, sosiaali- ja terveyspalvelujen saatavuuteen ja työelämän rajoituksiin.

Vanhanen muistutti, että Pohjoismaiden pitkä perinne kansalaisten vapaasta liikkuvuudesta tukee myös talouskasvua ja työllisyyttä. 

”Hallitusten hankkeessa, jossa mahdollistetaan kansallisen sähköisen henkilötunnuksen käyttö kaikissa Pohjoismaissa, on toteutuessaan suuri merkitys sekä kansalaisille että elinkeinoelämälle. Siitä voi tulla pohjoismaisen yhteistyön uusi virstanpylväs, mahdollisesti yhtä tärkeä kuin passiunioni aikoinaan”, hän arveli.

Pohjoismaisten puhemiesten tapaamisen yhteydessä Vanhanen tapasi kahdenvälisesti myös Islannin puhemiehen Steingrímur J. Sigfússonin ja Norjan puhemiehen Tone Wilhelmsen Trøenin, minkä lisäksi puhemiehet osallistuivat yhdessä kuningas Kaarle XVI Kustaan tarjoamalle lounaalle.

Lähde: Eduskunta.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory