Lapsiperheköyhyys ja perhepolitiikka esillä kyselytunnilla

NordenBladet —

Suurin oppositiopuolue perussuomalaiset kysyi hallitukselta torstain 17.10. kyselytunnilla perheiden kannusteista lasten hankkimiseen. Hallitus on korottamassa monilapsisten ja yksinhuoltajaperheiden lapsilisiä. Perussuomalaiset kysyi, kuinka hallitus kannustaisi perheitä ensimmäisen lapsen hankkimiseen.

Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) totesi, että perhekoosta huolimatta monella perheellä on huolta toimeentulosta. Hallitus on asettamassa parlamentaarisen ryhmän, jonka tehtävänä on valmistella lapsistrategia. Tällä haetaan erilaisia keinoja syntyvyyden kasvattamiseksi, muun muassa etuuksien, palveluiden ja työelämän joustojen avulla.

Kokoomuksen kysymys käsitteli hallituksen ilmastotekoja ja erityisesti hiilineutraaliustavoitetta. Jatkokysymyksissä hallitukselta kysyttiin myös metsien käytöstä ja hiilinieluista. Ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen (vihr.) vakuutti hallituksen sitoutuneen vahvaan ilmastopolitiikkaan, jota toteuttamaan on perustettu ministerityöryhmä.

Kristillisten kyselytuntikysymys käsitteli asunnottomuutta ja asumistukijärjestelmän tarkoituksenmukaisuutta. Lisäksi Liike Nyt -eduskuntaryhmä kysyi hallitukselta Maahanmuuttoviraston resursseista erityisasiantuntijoiden työlupahakemusten käsittelemiseksi. 

Lähde: Eduskunta.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory