NordenBladet —
Tulevaisuusvaliokunta matkustaa Geneveen ja Roomaan 15.–18. lokakuuta. Valtuuskuntamatkan teemoina ovat tieteen ja teknologian tulevaisuus, YK:n kestävän kehityksen toimintaohjelma Agenda2030, kestävät kaupungit (smart cities) sekä EU:n tulevaisuus.
Matkalla tulevaisuuskunta vierailee muun muassa Geneven Kantonin Kestävän kehityksen osastolla, Maailman ilmatieteen järjestössä WMO:ssa, Euroopan hiukkasfysiikan tutkimuskeskus Cernissä ja Italian parlamentissa. Lisäksi kummassakin maassa on keskustelutilaisuuksia erilaisten asiantuntijoiden kanssa edellä mainituista teemoista. Italiassa painottuvat EU:n tulevaisuus, talous ja Agenda2030.
Valtuuskuntaan kuuluvat valiokunnan puheenjohtaja Joakim Strand, valiokunnan varapuheenjohtaja Pirkka-Pekka Petelius (vihr.) sekä kansanedustajat Pekka Aittakumpu (kesk.), Marko Asell (sd.), Katja Hänninen (vas,), Ville Kaunisto (kok.), Antti Rantakangas (kesk.), Kristiina Salonen (sd.), Sari Tanus (kd.), Sinuhen Wallinheimo (kok.) ja Jussi Wihonen (ps.). Lisäksi matkalle lähtevät valiokuntaneuvos Olli Hietanen ja valiokunnan pyysvä asiantuntija Maria Höyssä.
Lähde: Eduskunta.fi