Haatainen: Suomi ajaa naisten ja tyttöjen oikeuksia nyt ja aina

NordenBladet —

Eduskunnan varapuhemies Tuula Haataisella oli keskiviikkona mieluisa tehtävä ottaa vastaan eduskunnassa vieraillut YK:n tasa-arvojärjestön UN Womenin apulaispääjohtaja Anita Bhatia ja vaihtaa mielipiteitä hänen kanssaan muun muassa tulevasta naisten oikeuksien juhlavuodesta. Ensi vuonna tulee kuluneeksi 25 vuotta siitä, kun 189 YK:n jäsenvaltiota sitoutui niin sanotulla Pekingin julistuksella ja toimintaohjelmalla edistämään naisten oikeuksia. 

Haatainen oli vuonna 1995 Pekingissä silloisen ulkoministeri Tarja Halosen (sd.) kanssa Suomen valtuuskunnassa neuvottelemassa julistuksen ja ohjelman tekstistä.

“Pekingin julistus oli käänteentekevä siksi, että naisten oikeudet tunnustettiin silloin jakamattomaksi osaksi yleismaailmallisia ihmisoikeuksia. On hienoa päästä viettämään julistuksen 25-vuotisjuhlaa ja varsinkin, kun Suomen puheenjohtajuus UN Womenin johtokunnassa osuu samaan vuoteen”, Haatainen iloitsi.

Hän korosti, että naisten ja tyttöjen oikeudet ovat olleet ja tulevat olemaan yksi Suomen ulko- ja kehityspolitiikan kulmakivistä. Suomi on tukenut UN Womenin toimintaa sen alusta lähtien ja on tälläkin hetkellä järjestön neljänneksi suurin perusrahoittaja, mistä Anita Bhatia varapuhemies Haataista ja Suomea kiitti.

Haatainen toi esiin, että Suomi kiinnittää ihmisoikeuspolitiikassaan ja UN Womenin toiminnassa huomiota erityisesti moniperustaisen syrjinnän vähentämiseen. Moniperustaisella syrjinnällä tarkoitetaan tilanteita, joissa henkilöä syrjitään siksi, että hän kuuluu samanaikaisesti esimerkiksi etniseen, kielelliseen ja uskonnolliseen vähemmistöön. Myös vammaisten naisten oikeudet, naisten poliittinen osallistuminen, taloudellinen voimaantuminen, seksuaali- ja lisääntymisterveys ja –oikeudet sekä naisten ja tyttöjen mahdollisuus elää ilman väkivaltaa ovat Suomelle tärkeitä tavoitteita UN Womenin toiminnassa.

Tapaamiseen osallistuivat varapuhemies Haataisen lisäksi naisverkoston puheenjohtaja Eva Biaudet (r.) ja valtiovarainvaliokunnan puheenjohtaja Johannes Koskinen (sd.). 

Lähde: Eduskunta.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory