Kyselytunnin pääaiheena siirtolaisuus Eurooppaan

NordenBladet —

Eduskunnan suullisen kyselytunnin pääaiheeksi nousi torstaina 26. syyskuuta Eurooppaan kohdistuva muuttoliike.

Hallintovaliokunnan puheenjohtaja Riikka Purra (ps.) kysyi sisäministeri Maria Ohisalolta (vihr.), mitä tämä on sopinut yhdessä Saksan, Ranskan, Italian ja Maltan sisäministerien kanssa ”uudesta siirtolaisten taakanjaosta, jota Suomi puheenjohtajuuskaudella nimenomaan tavoittelee”. Purran mukaan hallitus on mukana avaamassa reittejä laittomalle siirtolaisuudelle Eurooppaan ja siten lisäämässä hukkumiskuolemia Välimerellä.

Ministeri Ohisalon mukaan Suomen EU-puheenjohtajakauden tavoitteisiin kuuluu ”muun muassa se, että eurooppalainen turvapaikkapolitiikka laitetaan kuntoon yhdessä eurooppalaisin voimin.”

Maltan keskusteluissa keskeistä oli Ohisalon mukaan väliaikainen mekanismi, josta hän nosti esille kolme kohtaa:

Ensimmäisenä se, että ketään ei saa jättää hukkumaan mereen. Toisena se, että autetaan niitä jäsenvaltioita, jotka ovat siellä ensilinjan valtioina, eli toisin sanoen Välimeren valtiot, jotka kantavat eniten vastuuta tässä asiassa. Ja kolmantena se, kuinka jaetaan turvapaikanhakijoita eri jäsenvaltioihin, että yksikään jäsenvaltio ei jää sen asian kanssa yksin.

Keskustelu Eurooppaan ja Suomeen suuntautuvasta siirtolaisuudesta ja turvapaikka- sekä maahanmuuttopolitiikasta jatkui kyselytunnin ensimmäisen puolikkaan ajan.

Muita aiheita kyselytunnilla olivat mm. hallituksen päätösten vaikutukset keskituloisiin, ilmastotoimissa edistymisen mittaaminen, syrjäytyminen sisäisen turvallisuuden kannalta, sähkön verotus harvaanasutuilla seuduilla, ulosoton suojaosuuden korottaminen, perhekeskusten liittäminen osaksi sotekeskuksia sekä suomalaisyritysten kauppasuhteiden turvaaminen Brexitin jälkeen.

Katso tallenne kyselytunnista.

Lue täysistunnon pöytäkirja.

Lähde: Eduskunta.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory