Suuri valiokunta keskusteli maatalousmaan hyödyntämisestä ilmastopolitiikassa

NordenBladet —

Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk.) esitteli suurelle valiokunnalle Helsingissä 22.–24.9. järjestettävän maatalousministerien epävirallisen kokouksen tavoitteita. Pääaiheena on kestävän maatalouden edistäminen maaperän hiilen sidonnalla. 

Puheenjohtajamaa Suomen lähtökohta kokoukseen on Lepän mukaan käytännönläheinen: tavoitteena on keskustella parhaista keinoista hiilen tehokkaammaksi sitomiseksi maatalousmaahan sekä vahvistaa eurooppalaisen maatalouden kannattavuutta ja tehokkuutta sekä ruoantuotantoa. Maatalousmaahan sitoutuvan hiilen merkitys ilmastolle on suuri, sillä maatalousmaa kattaa lähes puolet EU:n maapinta-alasta, Leppä painotti.

Suuri valiokunta kävi keskustelua myös maatalouden tuista EU:n seuraavalla rahoituskehyskaudella ja mahdollisten menetysten kansallisesta kompensoinnista. Ministeri Lepän mukaan Suomen kannat maataloustukien suhteen ovat ennallaan, eivätkä komission ehdotukset mm. ympäristön hyvinvoinnin kannalta tehokkaiden tukien leikkaamisesta ole hyväksyttäviä. EU:n yhteistä maatalouspolitiikkaa koskevat ratkaisut riippuvat joka tapauksessa keskeisesti unionin monivuotisia rahoituskehyksiä koskevista neuvotteluista, Leppä totesi.

Työministeri Timo Harakka (sd.) alusti valiokunnalle EU:n kilpailukykyneuvoston (26.–27.9.) tulevaa keskustelua kestävästä kasvusta ja kilpailukyvyn parantamisesta, joka käydään Suomen puheenjohtajamaana tekemän raportin pohjalta. 

Harakan mukaan kyseessä on sektorin tärkein keskustelu Suomen EU-puheenjohtajakaudella. Suomen tavoitteena on hankkia kokonaisvaltaisen strategian päälinjauksille mahdollisimman laaja tuki jäsenmailta ja vaikuttaa siten Euroopan komission tulevaan viisivuotisohjelmaan.

Suuren valiokunnan keskustelussa käsiteltiin mm. digitaalisten sisämarkkinoiden merkitystä EU:n taloudelliselle menestykselle ja digitaalisen talouden globaalia kilpailutilannetta.

Valiokunta sai kokouksessaan myös elinkeinoministeri Katri Kulmunin (kesk.) selvityksen energianeuvoston kokouksesta (24.9.) sekä kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnarin (sd.) selvityksen kauppaministerien epävirallisesta tapaamisesta (1.10.).

Lähde: Eduskunta.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory