Kauma huolissaan: Kansalaisjärjestöjä ajettu ahtaalle myös EU-maissa

NordenBladet —

Etyjin parlamentaarisen yleiskokouksen kansalaisjärjestösuhteiden erityisedustaja Pia Kauma (kok.) on huolissaan kansalaisjärjestöjen toimintamahdollisuuksien rajoittamisesta Euroopassa. Kauma osallistui Puolan Varsovassa meneillään olevaan Etyjin inhimillisen ulottuvuuden toimeenpanokokoukseen, jonka yhteydessä hän tapasi sekä kansalaisjärjestöjen että Etyjin demokraattisten instituutioiden ja ihmisoikeuksien toimiston ODIHR:n edustajia.

“Keskusteluissa nousi selvästi esiin se, että kansalaisjärjestöt on ajettu ahtaalle ja toimintatila kaventunut. Taustalla on rajoittava lainsäädäntö ja vallanpitäjien halu vaientaa kriittisiä ääniä. Ikävä on huomata, että nyt ei puhuta enää pelkästään Etyjin alueen maista, vaan negatiivista kehitystä tapahtunut myös EU-alueella”, Kauma toteaa.

Kauma tapasi Varsovassa muun muassa ODIHR:n pääjohtajan Ingibjörg Sólrún Gísladóttirin sekä Human Right Watchin, Open Dialogue Foundationin ja Civic Solidarity Platformin edustajia. 

“Moni tapaamani henkilö ilmaisi tyytyväisyytensä siihen, että Etyjiin on perustettu tällainen tehtävä”, Kauma kertoo.

“Syntyi vaikutelma, että on tarvetta antaa kansalaisjärjestöille mahdollisuus tulla kuulluksi aiempaa paremmin sekä saada sanansaattaja myös Etyjin parlamentaarikkojen keskuuteen ja keskusteluihin. Näin epäkohtiin päästään myös puuttumaan paremmin”, hän arvelee.

Inhimillisen ulottuvuuden toimeenpanokokous HDIM (Human Dimension Implementation Meeting) on Euroopan suurin ihmisoikeuskonferenssi. Kokous järjestetään kerran vuodessa. Sinne osallistuvat sekä Etyj-maiden hallitukset että maissa toimivat kansalaisjärjestöt. 

Lähde: Eduskunta.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory