Varapuhemies Haataisen avauspuheenvuoro Hallitusmuoto 100 -juhlaseminaarissa
NordenBladet —
Hyvät kuulijat, perustuslain ystävät,
Me kaikki olemme tässä tilaisuudessa sen työn ansiosta, mitä edeltävät sukupolvet ovat maamme hyväksi tehneet. Joku on jättänyt maahan näkyvän jäljen, toinen himmeämmän, jokainen on kuitenkin tehnyt oman tärkeän osansa.
K.J. Ståhlberg epäilemättä kuului näihin ensimmäisiin. Monien muiden töidensä ohella hän johti sata vuotta sitten itsenäisen Suomen ensimmäisen oman perustuslain, hallitusmuodon, kirjoittamista. Kun työ oli valmis ja hallitusmuoto vahvistettu 17.7. 1919, Ståhlberg tunsi syvää iloa. Hän kirjoitti kirjeen lapsilleen:
“Niin voitte arvata, että pappuliini on hyvillään, kun päivällisiltä tullessaan sai sähkösanoman, että hallitusmuoto on vahvistettu. Se sentään on pääasia, että se nyt on auttamattomasti pelastettuna kaikenlaisilta vehkeilyiltä ja laskelmilta.”
Tänä päivänä me kaikki voimme tuntea samanlaista iloa kuin Ståhlberg aikoinaan. Suomalaisen yhteiskunnan menestystarinan tärkeimmät sanat lausuttiin hallitusmuodossa, joka oli voimassa aina vuoden 2000 perustuslakiin saakka. Me suomalaiset olemme tulleet tunnetuiksi siitä, että naiset saivat jo varhain maassamme äänioikeuden ja vaalikelpoisuuden. Samanlaisia edelläkävijöitä olimme myös parlamentarismin muotoilijoina. Hallitusmuoto oli eräs maailman ensimmäisistä kirjoitetuista valtiosäännöistä, jossa vahvistettiin parlamentarismin periaate eli ministerien vastuunalaisuus eduskunnalle.
Hallitusmuoto määritteli, miten suomalainen yhteiskunta toimii. Itse ajattelen, että perimiltään hallitusmuodon merkitys yhteiskunnassamme on ollut samanlainen kuin kieliopin merkitys äidinkielessämme. Jokainen meistä voi käyttää sanoja omalla tavallaan, mutta tulemme ymmärretyiksi vain, jos noudatamme tiettyjä yhteisiä sääntöjä.
Hallitusmuoto on ollut yhteiskuntamme kielioppi, jota jokaisen on täytynyt noudattaa niin hallinnossa kuin politiikassakin. Jokaisella puolueella on ollut oma sanomansa ja omat tavoitteensa, mutta toteutetuiksi ovat tulleet ainoastaan ne, joka ovat noudattaneet hallitusmuodon sääntöjä. Näin on myös nykyisen perustuslain aikana.
“Vehkeilyiltä ja laskelmilta” ei kuitenkaan ole vältytty. Aina välillä sääntöjä on yritetty rikkoa, mutta siitä ei koskaan ole syntynyt mitään hyvää. Kun minä ajattelen hallitusmuotomme merkitystä, mieleeni tulee kohtaus Väinö Linnan kirjasta Täällä Pohjantähden alla. Lapuan liikkeen miehet hajottivat laillisesti kokoon kutsutun kunnanvaltuuston kokouksen ja Janne Kivivuori joutui pakenemaan ikkunasta pelätessään henkensä puolesta. Loppupäivän hän vietti piileskellen perunakuopassa.
Tämä kuva valtuutetusta piileskelemässä perunakuopassa ei jätä minua rauhaan edes tänä päivänä. Kun seuraa sosiaalista mediaa, mieleen tulee, tapahtuuko jotakin tällaista nykyisinkin. Niin kansanedustajiin kuin valtuutettuihinkin kohdistuu yhä enemmän uhmaa, joskus myös uhkaakin.
Jokin aika sitten helsinkiläinen kuntavaltuutettu sai hirttoköyden itselleen postitse. Viime viikolla ministeri sai tappouhkauksen lainsäädännön viivästymisen johdosta. Tällaisen uhkan edessä ei saa taipua, sillä lopulta oikeus voittaa. Kivivuoren perunakuopassa vietetty päivä on vain Väinö Linnan mielikuvituksen tuotos. Nykypäivän todellisuutta siitä ei saa koskaan tulla.
Tämä voi tuntua idealismilta, mutta siihen on syytä uskoa. Muutama vuosi sitten kaksi kuuluisaa amerikkalaista taloustieteilijää, James Robinson ja Daron Acemoglu, julkaisivat paljon huomiota herättäneen tutkimuksen kansakuntien menestyksestä. Heidän mukaansa parhaiten taloudellisesti menestyvät ne yhteiskunnat, joiden valtiosääntö antaa ihmisille suurimman vapauden osallistua poliittiseen päätöksentekoon.
Demokraattinen valtiosääntö on siis taloudellisestikin järkevä, mutta se on myös eettisesti oikein. Juuri perustuslaissa ja hallitusmuodon pykälissä on tuotu selvimmin esille suomalaisten ihmisten arvot ja tavoitteet. Osoittaessamme nyt kunnioitusta satavuotiaalle hallitusmuodolle, osoitamme sitä myös jokaisen suomalaisen oikeudelle toimia itsensä ja yhteiskuntamme parhaaksi.
Hyvät kuulijat,
J.V. Snellmanista lähtien suomalaisessa oikeusajattelussa on korostettu, kuinka lainsäädäntö syntyy sivistyksestä. Toisaalta sivistynyttä lainsäädäntöä ei voi syntyä ilman sivistynyttä ihmistä.
Voimme sanoa, että suurinta sivistystä on se, että ne ihmiset, joille on annettu eniten, ymmärtävät sen, että heiltä myös vaaditaan eniten. Samalla sivistys on ennen kaikkea kykyä ymmärtää omia tekojaan ja niiden seurauksia sekä ympäristöön että muihin ihmisiin. Koulutus ja kasvatus ovat tämän sivistyksen kivijalkoja. Ilman niitä harvalla on kykyä vaikuttaa meitä ympäröivään todellisuuteen.
Mutta mitä perustuslakimme sanoo sivistyksestä?
Otan esille vain yhden asian. Nykyisen perustuslaimme ensimmäiseen pykälään on kirjoitettu sanat, jotka usein tuntuvat unohtuvan:
“Suomi osallistuu kansainväliseen yhteistyöhön rauhan ja ihmisoikeuksien turvaamiseksi sekä yhteiskunnan kehittämiseksi.”
Suomi ei siis ole saari, sulku tai umpio Itämeren yllä vaan tarmokas tekijä maailmassa. Sivistystä on, jos annamme apua heille, jotka sitä tarvitsevat, rakennamme ihmisille taloja, kun tulvat ovat tuhonneet kodit ja koulutamme maailman lapsia kantamaan vastuuta omasta yhteiskunnastaan eli kasvattamaan heidän kykyään vaikuttaa ympäröivään todellisuuteen.
Hyvät kuulijat,
Tämä on perustuslakimme henki. Kysymys kuuluu, olemmeko riittävän sivistyneitä ymmärtämään sen.
Kiitos.
Lähde: Eduskunta.fi
