​Eduskunta käsitteli ensimmäistä ilmastolain mukaista ilmastokertomusta

NordenBladet —

Täysistunnon lähetekeskustelussa torstaina 12. syyskuuta oli käsittelyssä historian ensimmäinen ilmastolain mukainen vuosikertomus (K 17/2019 vp).

Ilmastolain mukaan valtioneuvosto toimittaa kerran vuodessa ilmastovuosikertomuksen eduskuntaan. Ympäristöministeriön laatimassa Ilmastovuosikertomuksessa seurataan keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelman (KAISU) toteutumista. Tämä tarkoittaa erityisesti taakanjakosektorin päästökehityksen (päästökaupan ulkopuoliset sektorit) seurantaa suhteessa KAISU:ssa asetettuihin päästövähennystavoitteisiin. Vuosikertomuksessa tarkastellaan myös sektorikohtaista päästökehitystä. Joka toinen vuosi Ilmastovuosikertomukseen sisältyy myös kartoitus keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelman mukaisesti käyttöön otetuista politiikkatoimista ja lisäksi joka neljäs vuosi arvio sopeutumissuunnitelman toimeenpanotilanteesta. Ensimmäiseen ilmastovuosikertomukseen sisältyvät kaikki yllä mainitut osa-alueet.

Ilmastovuosikertomuksessa tarkastellaan sekä jaksolle 2013–2020 että jaksolle 2021–2030 asetetun päästövähennysvelvoitteen saavuttamista. Velvoitteet perustuvat EU-tasolla sovittuihin jäsenmaakohtaisiin tavoitteisiin. Tällä hetkellä vaikuttaa todennäköiseltä, että saavutetaan jaksolle 2013–2020 asetettu vähennysvelvoite. Ilmastovuosikertomuksessa todetaan, että ilmastonmuutokseen sopeutumista on tarpeen vahvistaa ilmastonmuutoksen aiheuttamien riskien hallitsemiseksi.

Lähetekeskustelun jälkeen asia lähetettiin ympäristövaliokuntaan, jolle liikenne- ja viestintävaliokunnan, maa- ja metsätalousvaliokunnan ja talousvaliokunnan on annettava lausunto.

Ilmastokertomusta koskeva ympäristövaliokunnan sekä maa- ja metsätalousvaliokunnan avoin kokous järjestetään tiistaina 17. syyskuuta klo 10-12. Avointa kokousta voi seurata suorana verkkolähetyksenä osoitteessa https://verkkolahetys.eduskunta.fi 

Lähde: Eduskunta.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory