Itämeriparlamentaarikot vetoavat luottamuksen palauttamiseksi

NordenBladet —

Oslossa tiistaina päättynyt Itämeren parlamentaarikkokonferenssi vetoaa Itämeren alueen maihin ja toimijoihin yhteistyön, luottamuksen ja rauhanomaisten naapuruussuhteiden palauttamiseksi Itämeren alueelle. Kansanedustajat toivovat, että Itämeren parlamentaarinen yhteistyö toimii esimerkkinä keskinäisen luottamuksen vahvistamisesta, vastakkainasettelun vähentämisestä ja toiminnasta yhteisen Itämeren pelastamiseksi.

Samalla parlamentaarikot muistuttivat Oslon konferenssissa kaikkien rantavaltioiden hallituksia näiden velvollisuudesta huolehtia paremmin meren hyvinvoinnista. Hallitusten tulee löytää keinot Itämeren merenpohjan puhdistamiseksi maailmansotien yhteydessä uponneista ammuksista ja myrkyllisistä taisteluaineista.

Puolan suunnitelma raivata uusi jokikanava Elblągin satamakaupunkiin herätti keskustelua sekä kansallisten projektien ympäristöarvioinnin tärkeydestä että Itämeren alueen herkästä turvallisuuspoliittisesta tilanteesta.

Konferenssin jälkeen Itämeren parlamentaarikkokonferenssi BSPC:n puheenjohtajuus siirtyi Liettualle, jonka puheenjohtajakautena parlamentaarikot tulevat keskittymään erityisesti digitalisaatioon ja kyberturvallisuuteen, koulutusyhteistyöhön ja -teknologioihin sekä tiedonvaihtoon ja parhaisiin käytäntöihin maahanmuutossa ja kotouttamisessa.

Oslon 28. konferenssissa Itämeri-parlamentaarikot hyväksyivät yksimielisesti kattavan päätöslauselman, jossa alueen rantavaltioiden hallituksia velvoitetaan konkreettisiin toimenpiteisiin Itämeren hyväksi. Kansanedustaja Saara-Sofia Sirén (kok.) sai mandaatin jatkaa raportointia Itämeren rehevöitymisestä ja Helsingin Itämeren suojelukomissio HELCOM:in työn edistymisestä.

Eduskunnasta konferenssiin osallistuivat kansanedustajat Sakari Puisto (valtuuskunnan puheenjohtaja, ps.), Riitta Mäkinen (varapuheenjohtaja, sd.), Kai Mykkänen (kok.), Paula Werning (sd.), Joonas Könttä (kesk.), Mari Rantanen (ps.) ja Saara-Sofia Sirén.

Lähde: Eduskunta.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory