​Opintotukilain muutos lähetekeskustelussa

NordenBladet —

Eduskunnan täysistunnossa käsiteltiin tiistaina 28. toukokuuta hallituksen esitystä (HE 3/2019 vp), jossa ehdotetaan muutettavaksi opintotukilakia. 

Opintotukeen oikeuttavia opintoja koskevia säännöksiä ehdotetaan täsmennettäviksi vastaamaan nykyistä soveltamiskäytäntöä. Opintotukioikeuden myöntämisen ehtoja muussa kuin julkisen valvonnan alaisessa koulutuksessa ehdotetaan joustavoitettavaksi siten, että opintotukioikeuden saamiseksi ei enää edellytettäisi, että koulutuksen järjestäjä on järjestänyt kyseistä koulutusta vähintään vuoden. Opintotukioikeuden myöntämisen edellytyksenä olisi kuitenkin edelleen, että koulutus vastaa ammatillisesta koulutuksesta annetun lain mukaista koulutusta, jonka tavoitteena on tutkinnon tai tutkinnon osan suorittaminen, ja että koulutuksen järjestäjällä on toiminnalliset, ammatilliset ja taloudelliset edellytykset koulutuksen järjestämiseen. 

Lisäksi opintotuen ensisijaisuuden korostamiseksi ehdotetaan, että opintojen riittävää edistymistä koskevasta pykälästä poistettaisiin vaatimus opintojen hidastumiseen vaikuttavan hyväksyttävän syyn tilapäisyydestä. Hyväksyttävä syy voisi olla jatkossa myös opiskelijan sairauteen rinnastettava muu opiskelukykyä heikentävä tekijä. 

Täysistunnon lähetekeskustelun puheenvuoroissa painotettiin esityksen tuomien muutosten merkittävyyttä. Asia lähetettiin sivistysvaliokuntaan.

Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1. päivänä elokuuta 2019.

Verkkolähetystallenne eduskunnan täysistunnosta 28.5.2019  – avaa

Lähde: Eduskunta.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory