Tasavallan presidentti Sauli Niinistön puhe eduskunnan vaalikauden päättäjäisissä 10.4.2019
NordenBladet —
Arvoisa puhemies, arvoisat Suomen kansan edustajat,
Eduskunnan ja kansanedustajien kuuluu katsoa tulevaisuuteen. Omalla työllään varmistaa, että meidän käy edelleen hyvin. Päättyvän nelivuotiskauden varrella olemme silti muistelleet myös mennyttä. Ja ansaitusti niin. Muistovuosi on seurannut toistaan.
Täyden äänioikeuden ja vaalikelpoisuuden myös naisille toteuttaneesta eduskuntauudistuksesta tuli vuonna 2016 kuluneeksi 110 vuotta. Koko seuraavan vuoden vietimme juhlien itsenäisyytemme satavuotista taivalta. Viime vuonna muistimme historiamme synkkää lukua, yhteiskuntaamme heti itsenäistymisen jälkeen repinyttä sisällissotaa. Ja nyt on tasavaltaisen hallitusmuotomme vuoro tulla sadan vuoden ikään.
Menneiden rajapyykkien muistamisella on itseisarvonsa. Kansakunnan on tärkeää tuntea oma tarinansa. Se sitoo meidät yhteen. Historia ei toki sellaisenaan toista itseään. Todellista lisäarvoa tarinamme kertaaminen tuo vasta sitten, jos ymmärrämme, miten historiasta saadut opit ohjaavat meitä tulevaan.
Yksikään tämän vaalikauden varrelle osuneiden muistovuosien teemoista ei ole menettänyt ajankohtaisuuttaan. Vuoden 1906 ytimessä oli tasa-arvo. Se on edelleen yksi Suomen tärkeimmistä vahvuuksista. Parantamisen varaa riittää yhä – sukupuolten välillä, sukupolvien välillä, eri ihmisryhmien välillä. Tasa-arvo vaatii päivittäistä huolenpitoa ja rohkeutta sen puolustamiseen, meiltä kaikilta.
Suomi 100 -juhlavuoden tunnuslauseena oli ”Yhdessä”. Siinä on meille hyvä ohjenuora tulevaankin. Mielipide-eroja demokratiaan kyllä mahtuu, niitä suorastaan tarvitaan. Mutta emme saa antaa erimielisyyksien ajaa meitä erilleen. Kuppikuntiin pirstoutuminen heikentäisi myös turvallisuuttamme. Yhdessä toimiminen vaatii kanssaihmisten kunnioitusta. Ei yksinomaan näin vaalien alla, vaan sekä politiikan että muun elämän arjessa, kaikkina aikoina.
Vuoden 1918 varoittaviin oppeihin kuuluu se, miten helposti vihan kierre voi johtaa silmittömiin raakuuksiin. Kun tarinaamme vertailee kansainvälisesti, on poikkeuksellista, miten nopeasti kykenimme löytämään sovinnon sisällissodan jälkeen. Mutta parempi olisi ollut, jos sopu ei olisi koskaan rikkoutunutkaan. Jos nyt tunnistamme merkkejä vihan kierteestä, on se osattava katkaista alkuunsa.
Sata vuotta sitten vahvistettu hallitusmuoto on yhä vakaana pohjana nykyiselle perustuslaillemme. Suomi on tasavalta, jossa valtiovalta kuuluu kansalle ja kansaa edustavalle eduskunnalle. Lainsäädäntö-, toimeenpano- ja tuomiovalta on jaettu, perusoikeudet on taattu. Tämän valtiosäännön katkeamaton voimassaolo läpi myrskyisän 1900-luvun on kansainvälisesti harvinaista sekin. Vaan ei demokratiaa parane ottaa itsestäänselvyytenä 2000-luvullakaan.
Tasa-arvon, yhdessä toimimisen, sovinnon ja demokratian vaaliminen on kovaa työtä parhainakin aikoina. Nyt ajat eivät ole parhaat mahdolliset. Elämme epävarmassa, vaikeasti ennustettavassa ympäristössä.
Kylmän sodan jälkeinen kaunis maailma, johon kaikki olisimme halunneet uskoa, on nopeasti saanut synkempiä sävyjä. Rauha, demokratia ja ihmisoikeudet eivät jatkaneetkaan suoraviivaista voittokulkuaan. Usko sääntöihin, sopimuksiin ja kansainvälisiin järjestöihin on kasvavalla koetuksella.
Eivätkä valtiot suinkaan ole ainoita voimankäyttäjiä.
Pahaa tahtovilla verkostoilla ja yksilöillä on uudenlaisia kykyjä ja keinoja vahingoittaa muita.
Tällaisessa maailmassa hyvän on oltava luja. Tähän on nyt alettu havahtua kaikkialla Euroopassa. Moniin muihin eurooppalaisiin maihin verrattuna meidän vahvuutenamme on ollut se, ettemme missään vaiheessa ajaneet omaa puolustustamme alas. Mutta omassakin järjestelmässämme on ollut koko joukko lainsäädännöllisiä aukkoja, jotka ovat tehneet meistä haavoittuvaisia. Aivan turhan vähälle huomiolle on jäänyt se johdonmukainen työ, jota tämä eduskunta on tehnyt noiden aukkojen paikkaamiseksi. Turvallisuuttamme kuluneella vaalikaudella lujittaneiden lainsäädännöllisten saavutusten luettelo on pitkä.
Asevelvollisuuslain muutos on tehnyt puolustusvalmiuden kohottamisesta helpompaa. Laki kansainvälisen avun antamisesta ja vastaanottamisesta on vahvistanut kykyämme päätöksentekoon turvallisuusyhteistyössä. Rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisen edellytykset ovat parantuneet. Kansallinen turvallisuus huomioidaan nyt perusteellisemmin sekä kaksoiskansalaisuuteen että alueiden käyttöön ja kiinteistöjen omistukseen liittyvissä kysymyksissä. Vielä vahvistamista odottavat siviili- ja sotilastiedustelulait antavat viranomaisille jatkossa tuntuvasti paremmat valmiudet ennaltaehkäiseviin toimiin.
Kiitän teitä lämpimästi tästä työstä. Muistutan samalla, ettei tie ole vieläkään loppuun asti kuljettu. Myös tulevalla vaalikaudella lainsäädäntöämme on saatettava vastaamaan ympäröivän maailman realiteetteja.
Juuri realiteeteista on kysymys. Paljon mieluisampaa olisi vain voida luottaa siihen, ettei meitä uhkaa mikään. Mutta kaikki se hyvä, jota yhteiskuntamme edustaa, vaatii päättäväistä puolustamista. Eduskunnalla on siinä ensiarvoisen tärkeä rooli.
Totesin viime syksyllä valtakunnallisen maanpuolustuskurssin avajaisissa, että planeettamme Maan puolustaminen on niin ikään maanpuolustusta. Ilmastonmuutos ja sen vaikutukset elinoloihimme eivät ole menneen neljän vuoden uutinen. Ilmastotieteen meille kertomat realiteetit ovat olleet tiedossamme jo paljon pidempään, jos vain viestejä on kuultu. Toimeen tarttuminen on kestänyt kauan. Tehtävä on samalla vaikeutunut.
Vaalikauden alkuun osui Pariisin ilmastosopimus ja kauden loppupuolelle kansainvälisen ilmastopaneeli IPCC:n paljon huomiota saanut raportti. Tietoa on tarpeeksi. Tiedämme nyt, mitä 1,5 asteen tavoitteen saavuttaminen meiltä edellyttää. Tiedämme myös entistä selvemmin, miten dramaattinen ero 1,5 asteen ja kahden asteen lämpenemisen välillä on.
Nuoret sen ainakin ovat ymmärtäneet, että asialla on kiire. Hyvä niin. Nuoret vaativat tämän päivän päätöksentekijöiltä uudenlaista päättäväisyyttä. Heidän ääntään on kuultava, sillä he ovat todellisia asianomistajia. Panoksena on ennen muuta heidän ja heitä seuraavien sukupolvien tulevaisuus.
Palaan lopuksi vielä demokratiamme kovaan ytimeen, perustuslakiin. Perustuslain tulkinnoista ja lainsäädännön perustuslainmukaisuudesta on etenkin viime kuukausina keskusteltu kiivaasti. Vaikka seuraukset ovat monien hankkeiden ja uudistusten näkökulmasta olleet mutkikkaita, on perustuslakiin sen myötä kiinnittynyt huomio ollut kansanvaltamme kannalta arvokasta. Kansakuntamme rakentuu perustuslain vahvalle pohjalle.
Samalla perustuslaki elää ajassa. Yksi sen tuoreimmista muutoksista tuntuu edelleen jääneen monelta huomaamatta. Se koskee perustuslain ulko- ja turvallisuuspoliittista ulottuvuutta. Ulkopolitiikan johtaminen tasavallan presidentin ja valtioneuvoston yhteistoiminnassa kyllä tunnetaan. Vuonna 2012 voimaan tullut perustuslain muutos kuitenkin nostaa juuri eduskunnan ratkaisevaan asemaan, jos tasavallan presidentti ja valtioneuvosto päätyisivät ristiriitatilanteeseen ulko- ja turvallisuuspoliittisesti merkittävässä asiassa.
Tuollaista ristiriitaa toki viimeiseen asti vältetään. Uudistettu perustuslaki antaa silti eduskunnalle aiempaa suuremman vastuun myös ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Parlamentaarinen panos näkyy vahvasti myös selontekoprosesseissa.
Tarve ulkopoliittiselle keskustelulle ei siis rajoitu ainoastaan vaalien alusaikaan. Sille on kysyntää myös vaalien jälkeen ja niiden välillä. Olen omalta osaltani tätä keskustelua valiokuntien ja puolueiden puheenjohtajien kanssa menneellä vaalikaudella käynyt. Aikomukseni on sitä myös tulevan eduskunnan kanssa jatkaa.
Arvoisa puhemies, arvoisat Suomen kansan edustajat,
Kiitän eduskuntaa sen arvokkaasta työstä kansakuntamme hyväksi ja julistan eduskunnan työn tältä vaalikaudelta päättyneeksi.
Lähde: Eduskunta.fi
