Anttila jäähyväispuhe Euroopan neuvostossa: Etsikää ratkaisuja

NordenBladet —

Euroopan neuvoston parlamentaarisen yleiskokouksen Suomen valtuuskunnan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Sirkka-Liisa Anttila (kesk.) korosti Euroopan neuvoston ainutlaatuista roolia demokratian, ihmisoikeuksien ja oikeusvaltion puolustajana puhuessaan yleiskokouksen istunnossa tiistaina.

Istunnon aiheena oli YK:n kestävän kehityksen Agenda 2030, jonka tavoitteet ovat yhteneväiset Euroopan neuvoston arvojen kanssa.

”Euroopan neuvoston vahvuus ovat jäsenvaltioita velvoittavat sopimukset ja ainutlaatuinen monitorointijärjestelmä, jonka avulla jäsenvelvoitteiden toteutumista seurataan säännöllisesti. Tarvitsemme kuitenkin vielä uusia työkaluja niihin valitettaviin tilanteisiin, joissa jäsenmaat eivät aidosti kunnioita ja noudata perusarvojamme”, hän totesi.

Suomi liittyi Euroopan neuvoston jäseneksi 30 vuotta sitten. Anttila oli mukana ensimmäisessä valtuuskunnassa, jonka eduskunta yleiskokoukseen vuonna 1989 nimitti ja hän on varapuhemies- ja ministerivuosiaan lukuun ottamatta työskennellyt koko ajan Euroopan neuvostossa.

”Olen nauttinut työstäni suunnattomasti. Teiltä tänne jääviltä toivon, että vastakkainasettelun ja kärjistämisen sijaan etsisitte ratkaisuja yhteisiin ongelmiin. Tarvitsemme lisää diplomatiaa, sovittelua ja yhteistyötä sekä Euroopan neuvoston jäsenmaiden että yleiskokouksen poliittisten ryhmien välillä. Etenkin poliittisten ryhmien pitäisi nyt ottaa vahvempi rooli ratkaisujen etsimisessä”, hän painotti.

Vuonna 1949 perustettu Euroopan neuvosto on maanosan vanhin ja laajin poliittinen yhteistyö- ja ihmisoikeusjärjestö. Jäsenmaiden kansanedustajista koostuva yleiskokous tekee aloitteita ja antaa suosituksia, joiden pohjalta ministerikomitea päättää asioista. Parlamentaariseen yleiskokoukseen osallistuu jäsenet ja varajäsenet yhteen laskien yli 700 kansanedustajaa eri maista. Yleiskokous on koolla Ranskan Strasbourgissa 8.–12. huhtikuuta.

Lähde: Eduskunta.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory