IPU keskustelee Dohassa tasa-arvosta, ihmisoikeuksista ja kestävästä kehityksestä

NordenBladet — Yli 800 kansanedustajaa eri puolilta maailmaa kokoontuu Qatarin Dohaan 6.–10.4. keskustelemaan muun muassa tasa-arvosta, ihmisoikeuksista, kestävästä kehityksestä ja parlamenttien roolista rauhan edistäjinä. Eduskunnasta Parlamenttienvälisen liiton IPU:n yleiskokoukseen osallistuvat kansanedustajat Riitta Myller (sd.) ja Kari Uotila (vas.).

Kokouksen pääkeskustelu käydään siitä, miten kansanedustuslaitokset voivat edistää rauhaa, turvallisuutta ja oikeusvaltioperiaatetta tarjoamalla keskustelufoorumin erilaisille mielipiteille. Keskustelun taustalla on viime vuosien huolestuttava kehitys monessa maassa, missä poliitikot ovat kärjistäneet vastakkainasetteluja ja rapauttaneet toimillaan oikeusvaltiota. Keskustelun tuloksia on tarkoitus hyödyntää heinäkuussa järjestettävässä YK:n kestävän kehityksen foorumissa, jonka aiheena ovat samat yhteiskuntarauhaan ja oikeusvaltioon liittyvät teemat.

Ennakkoon sovittujen asioiden lisäksi IPU:n yleiskokouksissa keskustellaan niin sanotuista kiireellisistä aiheista, joiksi on tänä vuonna ehdotettu Jemenin kriisiä ja hirmumyrskyn kohteeksi joutuneiden Afrikan maiden tilannetta.

IPU:n 140. yleiskokouksen hyväksyttäväksi ehdotetaan myös päätöslauselmaa, jossa tuomitaan palkkasotilaita, vierastaistelijoita ja terroristeja kätyreinään käyttävät valtiot ja vaaditaan ihmisoikeusloukkauksiin syyllistyneitä palkkasotilaita oikeuden eteen. Toisessa ajankohtaisessa päätöslauselmaehdotuksessa nostetaan esiin reilun ja vapaan kaupan ja investointien merkitys kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamisessa.

IPU:n pohjoismaiden ja EU-maiden valtuuskunnat käyvät tapaamassa myös Kansainvälisen työjärjestön ILO:n Dohan toimistoa. Tapaamisessa on tarkoitus saada tietoa vierastyöläisten työoloista Qatarissa. Tapaamiseen osallistuu eurooppalaisten kansanedustajien lisäksi Qatarin työ- ja sosiaaliministeriön edustaja. Pohjoismailla on aina ennen IPU:n yleiskokouksia oma esikokouksensa, jossa tänä vuonna valmistauduttiin muun muassa ILO:n tapaamiseen ja vierastyöläisteemaan.

Vuonna 1889 perustettu IPU (Inter-Parliamentary Union) on maailman vanhin ja laajapohjaisin parlamenttien välinen yhteistyöjärjestö. Järjestön jäseninä on tällä hetkellä 178 parlamenttia. Dohan kokouksessa mukaan on tarkoitus hyväksyä karibialainen saarivaltio Saint Vincent ja Grenadiinit.

 

Lähde: Eduskunta.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory