Jos jätät äänestämättä, naapurisi käytää sinun ääntäsi!

NordenBladet —

Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta. Kansa saa valita eduskuntaan päättäjät tulevissa eduskuntavaaleissa 14.4.2019.

 
On tärkeää, että media ja puolueet muistuttavat äänestämisen tärkeydestä demokratian kivijalkana.
 
Matala äänestysaktiivisuus on lähes kaikissa kansanvaltaisissa maissa kasvava ongelma. Alhainen äänestysaktiivisuus vähentää päätöksenteon legitimiteettiä ja uhkaa pahimmillaan järjestäytynyttä demokraattista yhteiskuntaa.
 
Viime eduskuntavaaleissa äänestyprosentti jäi 70,1 prosenttiin. Yli puolet nuorimmista äänestysikäisistä suomalaisista jättää kaikki vaalit väliin. Tällöin nuoret jäävät helposti politiikan ja heitä itseään koskevan päätöksenteon ulkopuolelle.
 
Nuoret ovat hyvin kiinnostuneita ympäröivästä maailmasta. Tämä on näkynyt koululaisten ilmastolakoissa eduskuntatalon edessä ja kaupungintalojen edessä eri puolilla Suomea. Nuorten järjestämät vaalipaneelit kouluissa ovat olleet aina hyvin järjestettyjä, niissä poliitikot laitetaan kysymyksillä lujille.
 
Eduskuntatalo valmistautuu vastaanottamaan jälleen uudet edustajat. Vaaleissa on mahdollista jokaisen vaikuttaa siihen äänestämällä, ketkä 200 edustajaa ylintä päätöksentekovaltaa käyttävät seuraavat neljä vuotta.
 
Äänestämisellä on todellista merkitystä. Äänestäminen ja myös äänestämättä jättäminen näkyvät aina siinä, millaista politiikkaa vaalien jälkeen tehdään.
 
Sitä valtaa kannattaa käyttää. Tässä asiassa olemme yhdenvertaisia – jokaisella on vain yksi ääni annettavana.

Varapuhemies Tuula Haatainen

Lähde: Eduskunta.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory