Kulmala: YK:n kestävän kehityksen 2030 -tavoitteet saavutettava Itämerellä

NordenBladet — Itämeren parlamentaarikkokonferenssin Suomen valtuuskunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Kari Kulmala (sin.) nosti Brysselissä 21. helmikuuta esille merten, valtamerten ja rannikoiden suojelun ja kestävän käytön edistämisen tärkeyden YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamiseksi vuoteen 2030 mennessä. 

Kulmala on jo aiemmin esitellyt Itämeri-parlamentaarikoille aloitettaan siitä, millä toimenpiteillä Itämeren muoviroskaantumista voitaisiin vähentää. Yhtenä keinona poliittisen paineen ja yleisen tietoisuuden lisäämiseksi hän toivoo Itämeren parlamentaarikkokonferenssin jäsenten peräävän maidensa hallituksilta tiiviimpää yhteistyötä ja konkreettisempia toimenpiteitä muoviroskien vähentämiseksi.

“Itämeren alueen maiden hallitusten tulee tehdä entistä tiiviimpää ja käytännönläheisempää Itämeri-yhteistyötä, johon otetaan mukaan myös tulevaisuuden päättäjät, muut alueelliset, kansalliset ja paikalliset järjestöt ja tahot YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamiseksi”, Kulmala sanoo.

Itämeren parlamentaarikkokonferenssin pysyvä komitea on koolla Brysselissä Belgiassa 21.–22.2. Komitean parlamentaarikot kuulivat myös Euroopan parlamentin ja komission edustajia Itämeri-yhteistyön ajankohtaisista hankkeista ja osallistuivat Brysselissä seminaariin, joka käsitteli taistelua EU-alueen sisällä leviäviä epädemokraattisia suuntauksia vastaan.

Lähde: Eduskunta.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory