Päätöksenteon ja tutkimuksen yhteistyöstä

NordenBladet — Poliitikon työ on ongelmanratkaisua, emmekä selviä siinä tehtävässä ilman parasta mahdollista tietoa. Poliittisen päätöksenteon tulee perustua tutkittuun tietoon. Päätöksenteon valmistelussa käydään paljon erilaisia keskusteluja ja usein aiheena on kysymys, kenen tieto on kaikista luotettavinta.

Tutkijakoulutuksen saaneena poliitikkona olen itse tottunut luottamaan tieteelliseen tutkimustietoon. Demokratiassa jokainen edustaja voi itse valita, keneen tai mihin luottaa.

Kerron teille erään vanhan tapauksen, jonka aikana hyvin kävi ilmi, miten kansanedustajat voivat arvioida tutkimustiedon merkitystä.

Kymmenisen vuotta sitten alkoi tulla viestejä, että moni kuluttaja olisi kiinnostunut ostamaan raakamaitoa, jota silloisen elintarvikelain mukaan ei saanut myydä tai valmistaa. Raakamaitoa halusivat Kallion hipsterit, mutta myös monet laktoosi-intolerantikot, joille pastöröimäton maito jostakin syystä sopii. Maitotilallisille tämä oli uusi tulonlähde, joten yhdessä MTK:n kanssa he tukivat elintarvikelain muutosta. Kauppa ja kuluttajajärjestöt kannattivat myös asiaa.

Ministeriössä alettiin valmistella asiaa ja lopulta hallituksen esitys tuli eduskuntaan käsiteltäväksi. Valiokunnassa kuultiin etujärjestöjä, mutta myös parhaita tieteellisiä asiantuntijoita.

Nämä ajattelivat täysin toisin. Muun muassa jokainen lääkärikoulutuksen saanut tutkija vastusti muutosta. Sitä ei missään nimessä tule tehdä, koska raakamaito saattaa levittää bakteereja ja aiheuttaa listerioosi- nimistä tautia.

Tutkimusevidenssi tästä oli erittäin vahva, mutta valiokunta päätti siitä huolimatta sallia raakamaidon valmistamisen. Toimivatko nämä kansanedustajat siis vastuuttomasti, vastoin kansalaisten etua ja parasta mahdollista tietoa?

Tämä esimerkki on mielenkiintoinen, koska se paljastaa jotakin hyvin olennaista poliittisesta päätöksenteosta.

Päätöstä tekemässä ollut edustaja kertoi minulle, että hän arvioi vapauden tärkeämmäksi arvoksi kuin mahdollisen riskin. Hänen mielestään niin kuluttajan vapaus saada ostaa haluamiaan tuotteita kuin tuottajan vapaus harjoittaa elinkeinoaan painoivat harkinnassa enemmän kuin tutkijoiden esille tuoma riski.

Päätöksentekotilanteessa vastakkain eivät siis olleet tieteellinen tutkimustieto ja etujärjestöjen tavoitteet vaan vapauden kaltainen moraalinen arvo toista arvoa vastaan.

Politiikassa usein tapahtuu näin. Kansanedustajat saavat jatkuvasti ristiriitaisia signaaleja ja kuulevat joskus hyvinkin eri tavoin ajattelevia asiantuntijoita. Päätöstä ympäröivä tieto on hyvin harvoin täysin koherenttia ja varmaa. Siinä on lähes aina säröjä, jotka vain lisääntyvät, mitä pidemmälle asian käsittelyssä edetään.

Tutkijatkin aika harvoin ovat täysin saman mielisiä ja kansanedustajat joutuvat aina pohtimaan, kenen tietoon oikein pitäisi luottaa. Tällaisessa harkinnassa kansanedustajat voivat luottaa vain omiin arvoihinsa. Päätöksenteossa koskaan kyse ei ole vain faktoista vaan aina myös arvoista ja etiikasta. Perimiltään oikeastaan ihmiskäsityksestä.

Me ihmiset elämme maailmassa, joka on täynnä mitä erilaisempaa tietoa. Kaikkia asioita emme itse voi kokea, testata tai todistaa vaan joudumme luottamaan siihen, mitä kuulemme ympäriltämme tai luemme vaikkapa tutkimuksista.

Meistä jokaisella on omat kognitiiviset auktoriteettimme, joiden tuottamaa tietoa pidämme erityisen luotettavana. Mitä vähemmän jostakin asiasta tiedämme, sitä enemmän joudumme luottamaan auktoriteetteihin.

Demokratiaan kuuluu se, että poliittisella päätöksentekijällä on kuitenkin vapaus oman harkintansa mukaan tehdä parhaita mahdollisia päätöksiä.

Entinen eduskunnan varapuhemies Viljami Kalliokoski pohti aikoinaan hyvin mielenkiintoisella tavalla kansanedustajan vapautta ja vastuuta. Hän sanoi näin:

”Kansanedustaja on velvollinen antamaan asiantuntijan esittämälle mielipiteelle kaiken huomion ja tunnustuksen, mutta hän on velvollinen myöskin oman käsityksensä mukaan harkitsemaan asiaa, vaikka se saattaa tuntua röyhkeältä silloin kun edustaja ei ole varsinainen asiantuntija. Jos edustajan oma käsitys   sanoo, että asiantuntijan esittämän käsityksen mukaisesti asia ratkaisemalla ei päästä parhaaseen mahdolliseen tulokseen, on edustaja velvollinen pyrkimään ratkaisuun toista tietä kuin asiantuntijat ovat asialle viitoittaneet.”

Niin paljon nykyään puhutaan oikeuksista, että on hienoa välillä kuulla jotakin myös velvollisuuksista. Tutkijoiden velvollisuutena on tehdä parasta mahdollista tutkimusta ja tuottaa luotettavinta mahdollista tietoa.

Kansanedustajien velvollisuutena on arvioida sitä omien arvojensa näkökulmasta ja samalla etsiä koko yhteiskunnan suurinta mahdollista etua.

Siteeraan Väinö Voionmaata, joka historiantutkimuksen professorina oli humanistisen tieteen asiantuntija, mutta myös kokenut parlamentaarikko:

”Emme voi yhteiskunnallisia asioita aina muuttaa lääketieteen väitöskirjojen mukaan, sillä mielipiteet silläkin alalla vaihtelevat.  Lääketieteelliset tutkimukset ovat huomioonotettavia seikkoja, mutta yhteiskunnallisissa asioissa yhteiskunnan kokemuksen, yhteiskunnan oman edun ja yhteiskunnan tarpeen täytyy olla ratkaisevia.”

Mitä lähempänä tutkimustyö on yhteiskunnan tarpeita, sitä suurempaa on sen vaikuttavuus. Arto Mustajoen sanoin ”tieteelle ei voi olla haitaksi, jos siitä on hyötyä.”

Hyvää perustutkimusta tarvitaan ja se on tieteen ydin. Päätöksentekijät tarvitsevat kuitenkin myös soveltavaa tutkimustietoa yhteiskunnan ongelmista ja mahdollisuuksista. Ongelmat kyllä tunnistamme, teiltä tutkijoilta toivomme ratkaisuehdotuksia niiden korjaamiseksi.

Yhteiskuntaa parhaiten kehitetään yhdessä. Meidän poliitikkojen tulee kunnioittaa tieteen vapautta ja toivon tutkijoiden kunnioittavan kansan valtaa, vaikka päätöksemme eivät aina voikaan kaikille olla mieluisia.

Tehtävämme ovat erilaiset, mutta päämäärämme on yhteinen. Menestyvä Suomi ja hyvä elämä jokaiselle suomalaiselle.

(Blogi perustuu Strategisen tutkimuksen vuosikonferenssissa 14.2.2019 pitämääni puheeseen.)

Lähde: Eduskunta.fi