Lähes miljoona euroa sinisen biotalouden digitaalisiin ratkaisuihin

NordenBladet — Maa- ja metsätalousministeriö ja Etelä-Savon ELY-keskus tukevat sinisen biotalouden digitaalisia ratkaisuja lähes miljoonalla eurolla tarkoituksenaan edistää teknologisia innovaatioita ja digitalisaatiokehitystä siniseen biotalouteen perustuvassa liiketoiminnassa. Rahoitettavilla hankkeilla pyritään löytämään ratkaisuja muun muassa tiedon automaattiseen hankintaan ja sen laajempaan ja älykkäämpään hyödyntämiseen.

Rahoitusta myönnetään muun muassa hankkeille, joiden tarkoituksena on edistää automaatioon perustuvia toimintatapoja osana liiketalouden prosesseja. Rahoituksella tuetaan esimerkiksi alustatalouden kaltaisten uusien teknologioiden hyödyntämistä vesiturvallisuuden parantamisessa ja vesiluonnonvarojen kestävään käyttöön perustuvassa liiketoiminnassa. Rahoitettavilla hankkeilla pyritään luomaan ratkaisuja, jotka uudistavat nykyisiä toimintatapoja ja luovat siniseen biotalouteen perustuvaa kasvua teknologisen kehityksen tarjoamien mahdollisuuksien avulla. Hankkeissa edistetään myös yksityisen ja julkisen sektorin yhteistyötä sekä kansainvälistymistä.

– Suomessa on valtavasti veteen ja vesiluonnonvaroihin liittyvää osaamista. Vesi on suomalaisille yrityksille erinomainen kasvun ja kansainvälistymisen mahdollisuus. Potentiaaliinsa nähden suomalainen veteen liittyvä liiketoiminta on kuitenkin vielä melko vaatimatonta, minkä takia rahoituksella halutaan vauhdittaa innovatiivisen liiketoiminnan ja yrittäjyyden kasvua, maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä sanoo.

Hankkeita hallinnoi Etelä-Savon ELY-keskus. Hakemuksia tuli yhteensä 24, joista viisi hanketta rahoitetaan. Hankkeiden rahoittaminen on osa Juha Sipilän hallituksen biotalouden kärkihanketta.

Sinisellä biotaloudella tarkoitetaan uusiutuvien vesiluonnonvarojen kestävään hyödyntämiseen perustuvaa liiketoimintaa. Sinisen biotalouden kansallinen kehittämissuunnitelma valmistui vuonna 2016. Suunnitelman visiona on, että sininen biotalous on vuoteen 2025 mennessä vahva kasvusektori ja yritystoiminta kehittyy sopusoinnussa vesiympäristön hyvän tilan kanssa. Kärkihankkeessa on laadittu myös sinisen biotalouden tutkimus- ja osaamisagenda, jonka yhtenä tavoitteena on löytää potentiaalisia liiketoiminta-alueita, joissa suomalaisilla yrityksillä ja osaamisella on kansainvälisen kasvun mahdollisuuksia.

Rahoitettavat hankkeet ja toteuttajat

1. Digitaaliset ratkaisut ja liiketoimintakonseptit patoaltaiden sekä patojen laajan turvallisuuden varmistamisessa

Hankkeessa luodaan patoihin ja patoaltaisiin liittyvä suomalaiseen osaamiseen perustuva uudenlainen liiketoimintakonsepti ja monistettava kokonaisratkaisu patoihin liittyviin turvallisuus- ja ympäristöhaasteisiin tai muihin vastaaviin ongelmiin. Kohdemaina ovat erityisesti Kiina ja Kazakstan.

Rahoitus: 200 000 euroa
Hankkeen toteuttaja: KaukoInternational Oy

2. Modernit onlinemittaukset vesiturvallisuuden varmistamiseen – nesteprosessien digitalisaatio ja koneoppiminen osana vesitalouden kehitystä

Hankkeessa kehitetään mittaus- ja anturointiteknologiaa talousveden laatuongelmien ajantasaiseen havaitsemiseen sekä järjestelmän kaupallista soveltuvuutta.

Rahoitus: 190 500 euroa
Hankkeen toteuttaja: Satakunnan ammattikorkeakoulu Oy

3. Vesivarojen mittausten ja havainnoinnin digitalisaatio – Uusien mittausteknologioiden älykäs hallinta VEMIDI

VEMIDI hankkeessa toteutetaan uusia teknologioita hyödyntävä ympäristömonitorointijärjestelmä, jolla voidaan kerätä mittaus- ja ohjaustiedot reaaliaikaisesti.

Rahoitus: 216 300 euroa
Hankkeen toteuttaja: Suomen ympäristökeskus

4. Tekoäly ja IoT- vesiriskien ja vesivarojen hallinnassa (ÄlyVesi)

ÄlyVesi hankkeessa tunnistetaan koneoppimisen ja tekoälyn soveltamismahdollisuuksia vesivarojen hallinnassa ja kokeillaan syväoppimiseen perustuvaa vedenkorkeuden ennustamista.

Rahoitus: 196 000 euroa
Hankkeen toteuttaja: Suomen ympäristökeskus

5. Pohjavesien turvaaminen reaaliaikaisella seurannalla

Hankkeessa selvitetään, miten erilaiset kuormituslähteet kuten asutus, peltoviljely, kotieläintalous ja pintavesistöt voivat vaikuttaa pohjavesiin ja pystytäänkö jatkuvilla mittauksilla tuottamaan vesiturvallisuuden kannalta hyödyllistä tietoa.

Rahoitus: 118 832 euroa
Hankkeen toteuttaja: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Lisätietoja hankkeista.
Lisätietoa sinisen biotalouden rahoitushausta.
Lisätietoja sinisestä biotaloudesta MMM:n sivuilla.

Lähde: mmm.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory