Kalan matkassa maailman ympäri

NordenBladet — Maistuisiko ranskalaiskeittiön klassikko bouillabaisse, vai kenties mausteinen, aasialaistyyppinen kalakeitto? Kansallinen kalakeittopäivä houkuttelee suomalaisia herkullisen ja monipuolisen ruokalajin äärelle. Tänä vuonna kalakeittopäivässä lähdetään makujen matkaan ympäri maailman teemalla Kalakeittoa kaikista keittiöistä.

Jokaisella kulttuurilla on oma versionsa kalakeitosta. Kalakeitto taipuukin moneksi ja se on terveellistä ja ravitsevaa ruokaa. Kala on esimerkiksi tärkeä D-vitamiinin, pehmeän rasvan ja proteiinin lähde. Pro Kala ry:n lanseeraaman kalakeittopäivän tavoitteena on innostaa koko Suomi kalasopan äärelle ja lisätä erilaisten kalakeittojen sekä niiden valmistustapojen tunnettavuutta.

Kansallista kalakeittopäivää vietettiin ensimmäistä kertaa vuonna 2018. Suomalaisen ruokavuoden odotettuun teemapäivään osallistuu suuri joukko yrityksiä, järjestöjä ja organisaatioita. Myös maa- ja metsätalousministeriö on virittänyt verkkonsa vesille ja osallistuu teemapäivään.

– Kansallisen kalakeittopäivän lanseeraus on osa kalatalouden markkinointiohjelmaa, jonka tavoitteena on nostaa kestävien kalatuotteiden kulutusta, tukea kalatalouden toimijoiden yhteistyötä sekä vauhdittaa kalatuotteiden vientiä. Hanke on saanut rahoitusta Euroopan meri- ja kalatalousrahastosta. Kalaa halutaan syödä yhä enemmän ja tämä päivä tuo esille sitä arvostusta, asiantuntija Heta Ratasvuori maa- ja metsätalousministeriöstä sanoo.

Kalaruuan vuosittaista teemapäivää vietetään helmikuun toinen tiistai.

Kansallisen kalakeittopäivän kunniaksi Suomen Gastronomien Seura valitsee myös vuosittain Suomen parhaan kalakeittoravintolan. Maukkaimpia kalakeittoja sai vinkata osoitteessa www.prokala.fi/kalakeittopaiva. Pro Kala ry:n mukaan ehdotuksia tuli huikea määrä – yli 300 eri ravintolaa sai ääniä. Raadin suosikkiannokseksi nousi tänä vuonna kuopiolainen Isä Camillo -ravintolan bouillabaisse-keitto.

Osallistu jakamalla kalaherkkusi somessa
Sukella kalakeittojen ihmeelliseen maailmaan ja osallistu omalla tavallasi – herkuttele toisten valmistamaa keittoa tai kokkaa itse ja nauti! Osallistu kalakeittopäivään myös sosiaalisessa mediassa jakamalla kuvia kalakeitoista ja herkullisista soppahetkistä hashtagilla #kalakeittopäivä.

Lähde: mmm.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory