Mainos:

Kyselytunnin aiheena julkinen talous, lähetekeskustelussa Ahvenanmaan itsehallintolain muuttaminen

NordenBladet — Eduskunnan kyselytunnin pääaihe torstaina 7. helmikuuta oli julkisen talouden tulevaisuudennäkymä. Kansanedustaja Eero Heinäluoma (sd.) kysyi valtiovarainministeri Petteri Orpon (kok.) kantaa valtiovarainministeriön virkamiesjohdon raporttiin, jonka mukaan Suomen julkisen talouden puskurit seuraavan taantuman varalle ovat ohuet, eikä kestävyysongelmaa ole vielä ratkaistu.

Heinäluoma viittasi kysymyksessään vanhustenhoidosta käytyyn keskusteluun ja eduskunnan toiveeseen taata vanhustenhoitoon riittävä henkilöstö.

Ministeri Orpon mukaan ”äärimmäisen tärkeästä raportista” käy ilmi asiantuntijoiden huoli siitä, että huonommat ajat ovat alkamassa. Siksi on mietittävä tarkasti, mihin resurssit suunnataan, Orpo totesi.

“Vanhustenpalveluihin meidän joka tapauksessa täytyy pistää lisää, mutta miten […] rahoitetaan esimerkiksi tärkeät vanhuspalvelut ja niiden tarvitsemat lisäresurssit”, Orpo kysyi ja lisäsi, ettei Suomi hänen mielestään voi velkaantua.

Keskustelu opposition ja valtiovarainministerin välillä jatkui arvovalinnoista, verotuksesta ja työllisyydestä sekä Suomen talouden rakenteellisista ongelmista, joista kysyneelle Touko Aallolle (vihr.) vastasi Orpon ohella myös työministeri Jari Lindström (sin.)

Kyselytunnin muut aiheet olivat pientä työeläkettä saavien toimeentulo, saamelaisten oikeuksien toteutuminen, voitontavoittelu varhaiskasvatuksessa, nuorten mielenterveysongelmat, sosiaaliturvan uudistaminen, maatalouden kannattavuus sekä maatalouden EU-rahoitus.

Ahvenanmaan itsehallintolain muuttaminen perustuslakivaliokuntaan

Täysistunnon lähetekeskustelussa oli kyselytunnin jälkeen hallituksen esitys laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain muuttamisesta.

Esityksellä on tarkoitus uudistaa säännökset Ahvenanmaan maakunnan taloudenhoidosta pääosin. Ehdotus rakentuu Ahvenanmaan itsehallintolain kokonaisuudistuksen yhteydessä sovittuun ratkaisuun Ahvenanmaan maakunnan taloudesta ehdotettavasta sääntelystä.

Esitys lähetettiin perustuslakivaliokuntaan mietintöä varten. Ehdotus on, että lakiehdotuksen käsittelyssä sovelletaan perustuslain 73 §:n 1 momentin mukaista ns. normaalia perustuslainsäätämisjärjestystä, jossa muutokset käsitellään eduskunnassa ja jätetään lepäämään seuraavien vaalien yli, jolloin uusi eduskunta hyväksyy ne.

Lisätietoa: Eduskunnan kirjaston tietopaketti Ahvenanmaan itsehallintolain uudistamisesta

Täysistunnon muita aiheita olivat tänään mm. hallituksen esitys sakon muuttorangaistuksen määräämistä koskevan sääntelyn muuttamiseksi sekä hallituksen esitys laeiksi ylioppilastutkinnosta ja lukiolain muuttamiseksi. Kumpikin esitys oli tänään ensimmäisessä käsittelyssä valiokuntien mietintöjen pohjalta. Esitysten sisältöjen hyväksymisestä äänestetään täysistunnossa perjantaina 8.2.

Täysistunnon kaikki keskustelut voi lukea istunnon pöytäkirjasta.

 

Lähde: Eduskunta.fi



Copyright © NordenBladet 2008-2019 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory