NordenBladet — Lounais-Suomen poliisi järjestää Poliisin päivä -tapahtuman Turun Kauppatorilla lauantaina 30. elokuuta kello 12–16. Paikalla ovat muun muassa Koulu25-ryhmästä tutut poliisit Konstaapeli Daniel ja Konstaapeli Finell.Torilla on päivän aikana luvassa monipuolista ohjelmaa kuten Poliisilaulajien esityksiä, poliisikoiranäytös, poliisin kaluston esittelyä, UAS-lentonäytös ja leuanvetokilpailu. Tapahtuman avaa Kauppatorin lavalla kello 12 poliisiylijohtaja Ilkka Koskimäki. Lisäksi paikalla pääsee tapaamaan suurta joukkoa Lounais-Suomen poliisilaitoksen poliiseja kuten Koulu25-ryhmästä tuttuja Konstaapeli Danielia ja Konstaapeli Finelliä.– Odotamme kaikki innolla kohtaamisia tapahtumakävijöiden kanssa. Poliisin päivä on iloinen ja erilainen työpäivä myös henkilöstöllemme, kertoo Lounais-Suomen poliisilaitoksen apulaispoliisipäällikkö Maria Hoikkala, joka itsekin osallistuu Poliisin päivän viettoon Kauppatorilla.Myös Turun poliisitalon lupapalvelut avaa ovensa Poliisin päivän kunniaksi. Lauantaina 30. elokuuta poliisiasemalla palvellaan ajan varanneita asiakkaita passi- ja henkilökorttiasioissa kello 9–15. Ajat ovat varattavissa 11. elokuuta alkaen poliisin sähköisessä asiointipalvelussa ja puhelimitse valtakunnallisen neuvonta- ja ajanvarauspuhelimen kautta numerosta 0295 419 800 (ma–pe 8–16.15).Kohtaamisia kouluissa ja kaduillaTänä vuonna Poliisin päivän valtakunnallisena teemana on Kouluissa ja kaduilla. Poliisi on lisännyt kuluvan vuoden aikana vahvasti läsnäoloaan kouluissa, ja yksi erittäin vaikuttava keino on ollut Lounais-Suomen poliisilaitoksen johtaman Koulu25-ryhmän työ.Koulu25-ryhmän konstaapelit tavoittivat keväällä järjestetyillä online-oppitunneilla koululuokissa yhteensä 255 000 lasta ja nuorta. Lisäksi he ovat aktiivisesti tekemisissä nuorten kanssa sosiaalisessa mediassa.– Koulu25-ryhmän työ on erinomainen esimerkki siitä, miten poliisi voi vaikuttavasti ja uusin keinoin olla läsnä ja näkyvillä etenkin lasten ja nuorten parissa, Hoikkala toteaa.Lisäksi Lounais-Suomen poliisin partiot ovat ahkerasti vierailleet koulujen ja päiväkotien pihoilla tapaamassa kasvokkain lapsia ja nuoria.– Poliisipartiot ovat tähän mennessä jalkautuneet kouluille ja päiväkoteihin jopa yli 600 kertaa, Hoikkala kertoo.Etkot ja jatkotVarsinaisen lauantain tapahtumapäivän lisäksi tänä vuonna vietetään myös Poliisin päivän etkoja. Tämä tarkoittaa, että Poliisin päivän viikolla 25.–29. elokuuta poliisi panostaa vieläkin vahvemmin läsnäoloon sosiaalisessa mediassa ja kouluilla.– Koulu25-ryhmä aikoo esimerkiksi järjestää somekanavissa useita live-tilaisuuksia, joihin nuoret pääsevät mukaan. Lisäksi poliisipartiot jalkautuvat arkipäivinä ahkerasti kouluille, Hoikkala lupaa.Lauantain Poliisin päivä -tapahtuman jälkeen Turun kaupunki ja Lounais-Suomen poliisi järjestävät vielä nuorille suunnatut jatkot nuorten taide- ja toimintatalo Vimmassa Kauppatorin laidalla. Luvassa on muun muassa livemusiikkia ja pitsaa kello 20–23. Jatkot järjestetään osana Turun kaupungin ja järjestöjen toteuttamaa Vimman yökahvilaa, joka on tarkoitettu 13–29-vuotiaille nuorille. Yökahvila on auki joka perjantai ja lauantai kello 20–01.
Lounais-Suomen poliisi järjestää Poliisin päivä -tapahtuman Turun Kauppatorilla lauantaina 30. elokuuta kello 12–16. Paikalla ovat muun muassa Koulu25-ryhmästä tutut poliisit Konstaapeli Daniel ja Konstaapeli Finell.
Torilla on päivän aikana luvassa monipuolista ohjelmaa kuten Poliisilaulajien esityksiä, poliisikoiranäytös, poliisin kaluston esittelyä, UAS-lentonäytös ja leuanvetokilpailu. Tapahtuman avaa Kauppatorin lavalla kello 12 poliisiylijohtaja Ilkka Koskimäki.
Lisäksi paikalla pääsee tapaamaan suurta joukkoa Lounais-Suomen poliisilaitoksen poliiseja kuten Koulu25-ryhmästä tuttuja Konstaapeli Danielia ja Konstaapeli Finelliä.
– Odotamme kaikki innolla kohtaamisia tapahtumakävijöiden kanssa. Poliisin päivä on iloinen ja erilainen työpäivä myös henkilöstöllemme, kertoo Lounais-Suomen poliisilaitoksen apulaispoliisipäällikkö Maria Hoikkala, joka itsekin osallistuu Poliisin päivän viettoon Kauppatorilla.
Myös Turun poliisitalon lupapalvelut avaa ovensa Poliisin päivän kunniaksi. Lauantaina 30. elokuuta poliisiasemalla palvellaan ajan varanneita asiakkaita passi- ja henkilökorttiasioissa kello 9–15. Ajat ovat varattavissa 11. elokuuta alkaen poliisin sähköisessä asiointipalvelussa ja puhelimitse valtakunnallisen neuvonta- ja ajanvarauspuhelimen kautta numerosta 0295 419 800 (ma–pe 8–16.15).
Kohtaamisia kouluissa ja kaduilla
Tänä vuonna Poliisin päivän valtakunnallisena teemana on Kouluissa ja kaduilla. Poliisi on lisännyt kuluvan vuoden aikana vahvasti läsnäoloaan kouluissa, ja yksi erittäin vaikuttava keino on ollut Lounais-Suomen poliisilaitoksen johtaman Koulu25-ryhmän työ.
Koulu25-ryhmän konstaapelit tavoittivat keväällä järjestetyillä online-oppitunneilla koululuokissa yhteensä 255 000 lasta ja nuorta. Lisäksi he ovat aktiivisesti tekemisissä nuorten kanssa sosiaalisessa mediassa.
– Koulu25-ryhmän työ on erinomainen esimerkki siitä, miten poliisi voi vaikuttavasti ja uusin keinoin olla läsnä ja näkyvillä etenkin lasten ja nuorten parissa, Hoikkala toteaa.
Lisäksi Lounais-Suomen poliisin partiot ovat ahkerasti vierailleet koulujen ja päiväkotien pihoilla tapaamassa kasvokkain lapsia ja nuoria.
– Poliisipartiot ovat tähän mennessä jalkautuneet kouluille ja päiväkoteihin jopa yli 600 kertaa, Hoikkala kertoo.
Etkot ja jatkot
Varsinaisen lauantain tapahtumapäivän lisäksi tänä vuonna vietetään myös Poliisin päivän etkoja. Tämä tarkoittaa, että Poliisin päivän viikolla 25.–29. elokuuta poliisi panostaa vieläkin vahvemmin läsnäoloon sosiaalisessa mediassa ja kouluilla.
– Koulu25-ryhmä aikoo esimerkiksi järjestää somekanavissa useita live-tilaisuuksia, joihin nuoret pääsevät mukaan. Lisäksi poliisipartiot jalkautuvat arkipäivinä ahkerasti kouluille, Hoikkala lupaa.
Lauantain Poliisin päivä -tapahtuman jälkeen Turun kaupunki ja Lounais-Suomen poliisi järjestävät vielä nuorille suunnatut jatkot nuorten taide- ja toimintatalo Vimmassa Kauppatorin laidalla. Luvassa on muun muassa livemusiikkia ja pitsaa kello 20–23. Jatkot järjestetään osana Turun kaupungin ja järjestöjen toteuttamaa Vimman yökahvilaa, joka on tarkoitettu 13–29-vuotiaille nuorille. Yökahvila on auki joka perjantai ja lauantai kello 20–01.
]]>
Lähde: Poliisi.fi