NordenBladet — Rattijuopumuksesta epäiltyjä kuljettajia jäi kiinni Nurmeksessa ja Liperissä. Reipasta ylinopeutta ajanut kuljettaja jäi kiinni Lieksassa ja ilman ajo-oikeutta ajaneita kuljettajia yhytettiin Joensuussa ja Liperissä.Perjantaina illalla hätäkeskukseen ilmoitettiin ojaan ajautuneesta autosta Nurmeksen Valtimolla. Paikalla poliisipartiolle selvisi, että henkilöauton kuljettaja oli päihtynyt, seulonta-alkometrin tuloksen ylitettyä rattijuopumuksen rajan ylittävän lukeman. Henkilöauton kyydissä oli yksi matkustaja. Molemmat autossa olleet saivat vammoja. Kuljettajaa epäillään rattijuopumuksen lisäksi liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja vammantuottamuksesta. Liperissä ravitsemusliikkeeseen saapui perjantain ja lauantain välisenä yönä puolen yön aikaan henkilöautolla kuljettaja, jota epäiltiin päihtyneeksi. Poliisin tarkkuusalkometrin lukema ylsi törkeän rattijuopumuksen rajan ylittävään lukemaan. Kuljettajalla ei myöskään ollut henkilöauton kuljettamiseen oikeuttavaa ajo-oikeutta, joten häntä epäillään törkeän rattijuopumuksen lisäksi kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Lauantaiaamuna poliispartio pysäytti tarkastusta varten henkilöauton Liperissä Viinijärvellä. Tarkkuusalkometrin tulos ylitti törkeän rattijuopumuksen rajan. Henkilöllä ei ollut kyydissään matkustajia. Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Lieksassa kantatiellä 73 poliisipartio havaitsi lauantaina aamulla valvonnan yhteydessä henkilöauton, joka ajoi poliisipartiota vastaan nopeudella 161 km/h alueella, jossa on 100 km/h nopeusrajoitus. Kyydissä ei ollut matkustajia. Kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Poliisipartio pysäytti Liperissä henkilöauton tarkastusta varten perjantaina iltapäivällä. Henkilöauton kuljetti henkilö, jolla ei ole voimassaolevaa ajo-oikeutta. Kuljettajaa epäillään kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Joensuussa Kajaanintiellä poliisipartio pysäytti perjantai-iltana henkilöauton tarkastusta varten. Henkilöauton kuljettajaksi ilmeni henkilö, jolla ei ole voimassaolevaa ajo-oikeutta. Kuljettajaa epäillään kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
Rattijuopumuksesta epäiltyjä kuljettajia jäi kiinni Nurmeksessa ja Liperissä. Reipasta ylinopeutta ajanut kuljettaja jäi kiinni Lieksassa ja ilman ajo-oikeutta ajaneita kuljettajia yhytettiin Joensuussa ja Liperissä.
Perjantaina illalla hätäkeskukseen ilmoitettiin ojaan ajautuneesta autosta Nurmeksen Valtimolla. Paikalla poliisipartiolle selvisi, että henkilöauton kuljettaja oli päihtynyt, seulonta-alkometrin tuloksen ylitettyä rattijuopumuksen rajan ylittävän lukeman. Henkilöauton kyydissä oli yksi matkustaja. Molemmat autossa olleet saivat vammoja. Kuljettajaa epäillään rattijuopumuksen lisäksi liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja vammantuottamuksesta.
Liperissä ravitsemusliikkeeseen saapui perjantain ja lauantain välisenä yönä puolen yön aikaan henkilöautolla kuljettaja, jota epäiltiin päihtyneeksi. Poliisin tarkkuusalkometrin lukema ylsi törkeän rattijuopumuksen rajan ylittävään lukemaan. Kuljettajalla ei myöskään ollut henkilöauton kuljettamiseen oikeuttavaa ajo-oikeutta, joten häntä epäillään törkeän rattijuopumuksen lisäksi kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
Lauantaiaamuna poliispartio pysäytti tarkastusta varten henkilöauton Liperissä Viinijärvellä. Tarkkuusalkometrin tulos ylitti törkeän rattijuopumuksen rajan. Henkilöllä ei ollut kyydissään matkustajia. Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
Lieksassa kantatiellä 73 poliisipartio havaitsi lauantaina aamulla valvonnan yhteydessä henkilöauton, joka ajoi poliisipartiota vastaan nopeudella 161 km/h alueella, jossa on 100 km/h nopeusrajoitus. Kyydissä ei ollut matkustajia. Kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
Poliisipartio pysäytti Liperissä henkilöauton tarkastusta varten perjantaina iltapäivällä. Henkilöauton kuljetti henkilö, jolla ei ole voimassaolevaa ajo-oikeutta. Kuljettajaa epäillään kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
Joensuussa Kajaanintiellä poliisipartio pysäytti perjantai-iltana henkilöauton tarkastusta varten. Henkilöauton kuljettajaksi ilmeni henkilö, jolla ei ole voimassaolevaa ajo-oikeutta. Kuljettajaa epäillään kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
]]>
Lähde: Poliisi.fi