NordenBladet — Oulun poliisia työllisti lauantaina liikennerikokset muuten sateisen rauhallisena yönä.Lauantaina Oulussa Korvensuoralla auton kuljettaja autoili ilman vaadittavaa ajo-oikeutta. Kuljettaja oli määrätty jo aiemmin ajokieltoon. Kuljettajaa epäillään kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Oulun poliisia työllisti lauantaina liikennerikokset muuten sateisen rauhallisena yönä.

Lauantaina Oulussa Korvensuoralla auton kuljettaja autoili ilman vaadittavaa ajo-oikeutta. Kuljettaja oli määrätty jo aiemmin ajokieltoon. Kuljettajaa epäillään kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Sunnuntain vastaisena yönä Oulussa Kellon keskustan alueella henkilöauto kaasutteli ympäriinsä ja oli törmännyt kaupan seinään. Poliisipartion saapuessa kohteeseen, nuokkui autossa kuljettajan paikalla mieshenkilö, joka vaikutti humaltuneelta. Kuljettaja puhalsi poliisin seulonta-alkometriin rattijuopumuksen ylittävän lukeman ja huumepikatesti näytti positiivista tulosta amfetamiinille. Kuljettaja otettiin kiinni ja kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja huumausaineen käyttörikoksesta. Ajokortti otettiin poliisin haltuun ja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

Haukiputaalla epäillään myös auton kuljettajan syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen, puhallettuaan poliisin seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän lukeman.

]]>

Lähde: Poliisi.fi