Suomen ja Ruotsin puolustusministerit osallistuivat skenaariopohjaiseen harjoitukseen

NordenBladet — Puolustusministeri Antti Kaikkonen ja Ruotsin puolustusministeri Peter Hultqvist tapasivat tänään 14.3.2022 Helsingissä sekä osallistuivat skenaariopohjaiseen harjoitukseen. Ministerit julkaisivat oheisen lausunnon:
On erittäin tärkeää jatkaa kahdenvälisen puolustusyhteistyömme kehittämistä. Suomi ja Ruotsi ovat valmiita toimimaan yhdessä sekä rauhan aikana että rauhan ajan ulkopuolella. Meillä on yhteistä operatiivista suunnittelua ja olemme varautuneet toimimaan koordinoidusti kriisissä ja sodassa.
Tapaamisessamme tänään keskustelimme kansainvälisestä turvallisuustilanteesta sekä kahdenvälisen puolustusyhteistyömme syventämisestä.
Osana kahdenvälistä puolustusyhteistyötämme toteutamme skenaariopohjaisia harjoituksia. Tänään, 14. maaliskuuta, toteutimme tällaisen niin kutsutun table top -harjoituksen puolustusministeritasolla. Harjoitukseen osallistuivat myös Suomen ja Ruotsin puolustusvoimien komentajat. Harjoitus perustui kuvitteelliseen konfliktiin Itämeren alueella. Tavoitteena oli harjoitella poliittista päätöksentekoa ja yhteisiä toimintaprosessejamme.

Tämänkaltaiset harjoitukset vahvistavat maidemme puolustuskykyä ja parantavat käsitystämme yhteisiin sotilaallisiin operaatioihin liittyvistä mahdollisuuksista ja haasteista.

Lähde: Valtioneuvosto.fi


Tags assigned to this article:
SuomitiedotteetuutisetValtioneuvosto

Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory