Suomi-ruokaa maailmalle ruokadiplomatian keinoin

NordenBladet — Maa- ja metsätalousministeriön ja ulkoministeriön pilotti kokosi vientiorientoituneet elintarvike- ja juomayritykset yhteen etsimään ratkaisua, miten ruokatilaukset toimitetaan kustannustehokkaasti ympäri maailmaa sijaitseviin Suomen suurlähetystöihin. Suomen Etelä-Afrikan suurlähetystö testasi valikoitujen tuotteiden tilaus- ja toimitusketjua.– Etelä-Afrikka on yksi Suomen kahdestatoista maakuvatyön painopistemaasta vuoden 2022 loppuun. Tärkeä osa pääkaupunki Pretorian edustuston maakuvatyösuunnitelmaa on ruoka- ja juomakulttuurin esittely, toteaa maatalousattasea Jenni Kiilholma Pretorian suurlähetystöstä.Pilotin alussa suurlähetystö teki elintarvikkeiden ja juomien tilaustoiveen, ja Suomessa kerättiin verkosto tuotteita toimittavista yrityksistä. Huolintayritys valittiin vastaamaan logistiikasta, rahtitavaksi valikoitui aikataulun vuoksi lentorahti.Tärkeä osa prosessia oli selvittää, mitä tuotteita Etelä-Afrikkaan saa viedä, ja minkälaisia asiakirjoja maa vaatii tuontituotteilta. Esimerkiksi tilauksessa ollut muikku aiheutti etelä-afrikkalaisille viranomaisille päänvaivaa, sillä se oli luokiteltavissa heille vieraaksi makean veden pyöreäksi villikalaksi. Lopulta muikkukin pääsi uimaan ruokapöytiin.Suurlähetystöyhteistyö avaa vientimahdollisuuksiaPilotti auttoi hahmottamaan suurlähetystöihin suuntautuvaan vientikonseptiin liittyvät kehityskohteet. Se vahvisti myös, että yrityksillä on kiinnostusta ja suuria odotuksia vientimahdollisuuksien avautumiseen suurlähetystöyhteistyön kautta. Edustusverkostomme voi konseptin avulla saada suomalaisia raaka-aineita edustustilaisuuksiin. Tämä koskee niitäkin maita, joihin elintarvikkeitamme ei vielä suuressa mittakaavassa viedä.– Toivottavasti ruokadiplomatian merkitys ymmärretään laajasti ja konsepti herättäisi kiinnostusta mahdollisimman monessa suurlähetystössä ympäri maailman, toivoo pilotin vetäjä Kim Palhus Tarinapata Oy:stä.Tarinapata Oy toteutti pilotin tiiviissä yhteistyössä Pretorian suurlähetystön ja Food from Finland –ohjelman kanssa. Tarinapadan yrittäjä Kim Palhus on työskennellyt useissa eri suurlähetystöissä, hänellä on pitkä kokemus keittiömestarin tehtävistä ja elintarvikeviennin kansainvälisistä tapahtumista ympäri maailmaa.Suurlähetystöverkosto on ikkuna Suomeen ja suomalaisuuteen. Osana tehtäväkenttää suurlähetystöt edistävät suomalaisten tuotteiden vientiä ja Suomi-kuvan tunnettuutta. Ruualla ja ruokatarjoiluilla on merkittävä rooli lähetystöjen edustustilaisuuksissa, edustamisessa sekä Suomi-kuvan muodostamisessa edustuston vieraille, ja sitä kautta koko kohdemaalle. Ruokadiplomatia lisää maan kiinnostavuutta ja sillä on merkitystä paitsi maakuvan, vienninedistämisen, myös matkailullisen vetovoiman lisäämiseksi. Elintarvikeviennin edistäminen on ollut jo pidempään yksi hallitusohjelmiimme kirjattu tavoite. Keskeisiä toimijoita ovat muun muassa Food from Finland –ohjelma ja Ruokaviraston vientitiimi, jotka tekevät tiivistä yhteistyötä myös suurlähetystöverkostomme kanssa. Työtä tukee myös ruoka- ja maatalousattaseamme Etelä-Afrikassa, Etelä-Koreassa ja Kiinassa.Pilotin raportti on luettavissa täältä. 

Lähde: Valtioneuvosto.fi


Tags assigned to this article:
SuomitiedotteetuutisetValtioneuvosto

Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory