NordenBladet — Esityksessä ehdotetaan, että sairasvakuutetulla olisi oikeus tartuntatautipäivärahaan ilman eristämismääräystä silloin, kun henkilöllä on luotettavasti todettu koronatartunta ja työhön osallistuminen ei ole suositeltavaa leviämisriskin vuoksi. Sama oikeus olisi alle 16-vuotiaan lapsen huoltajalla, jos lapsen varhaiskasvatukseen tai oppilaitokseen meneminen ei ole suositeltavaa tartunnan leviämisen takia ja huoltaja on sen vuoksi estynyt tekemästä työtään.Vain virkasuhteinen kunnan tartuntataudeista vastaava lääkäri tai sairaanhoitopiirin kuntayhtymän tartuntataudeista vastaava lääkäri voi määrätä vakavan tartuntataudin saaneen henkilön karanteeniin tai eristettäväksi. Karanteeni- tai eristämismääräys puolestaan on edellytys tartuntatautipäivärahan saamiselle. Tartuntamäärien ja altistumisten määrien ollessa suuria haasteeksi on noussut, että kaikkia tartunnan saaneita tai altistuneita ei käytännössä pystytä viiveettä määräämään karanteeniin tai eristettäväksi tai määräystä ei enää kaikilla alueilla nähdä tarkoituksenmukaisena. Testaus on myös ruuhkautunut monissa paikoissa nopeasti kasvaneiden tartuntamäärien vuoksi.Tartuntatautipäivärahan takautuvaa hakuaikaa esitetään pidennettäväksi nykyisestä kahdesta kuukaudesta kuuteen kuukauteen. Virallista päätöstä eristämisestä tai karanteenista voi tällä hetkellä joutua odottamaan useamman viikon ja jopa pidempään kuin tartuntatautipäivärahaetuuden hakemiseksi edellytettävän kahden kuukauden ajan.Vuosilomalain ja merimiesten vuosilomalain työssäolon veroista aikaa koskevaa säännöstä ehdotetaan muutettavaksi siten, että sairauden leviämisen estämiseksi annetun julkisen viranomaisen määräyksen lisäksi työssäolonveroista aikaa olisi myös työstä poissaoloaika, joka johtuu edellä mainitusta tartuntatautipäivärahaan oikeuttavasta työstä poissaolosta. Laki tulisi voimaan mahdollisimman pian ja olisi voimassa 30.6.2022 asti.

Lähde: Valtioneuvosto.fi