Mainos:



Koronaministerityöryhmä linjasi rajoitustoimista johtuvista kustannusten kompensoinnista sekä ravitsemusliikkeitä koskevien lisärajoitusten valmistelusta

NordenBladet — Hallituksen koronaministerityöryhmä on perjantaina 14. tammikuuta käsitellyt kokouksessaan epidemiatilannetta, ravitsemisliikkeiden sulkemista ja rajoitustoimista johtuvia tukia. Aamupäivän aikana koronaministerityöryhmä sai epidemiologisen tilannekuvan ja THL:n laatimia alustavia arvioita tautitilanteen ja sairaalahoidon kuormituksen kehittymisestä lähiviikkoina.Koronavirustilanteen rajoitustoimista aiheutuvien suorien ja välttämättömien kustannusten kompensointi Koronaministerityöryhmä puoltaa, että vuoden 2022 ensimmäiseen lisätalousarvioesitykseen valmistellaan koronavirustilanteen heikentymisen takia käyttöönotetuista rajoitustoimista muun muassa elinkeinoelämälle aiheutuvien kustannusten kompensaatio- ja tukitoimia. Ensimmäinen lisätalousarvio on tarkoitus antaa eduskunnalle 3.2.2022.Koronavirustilanteen heikennyttyä merkittävästi herkästi tarttuvan omikron-variantin myötä hallitus otti joulukuussa 2021 käyttöön ns. hätäjarrumekanismin. Jälleen käyttöön otetuista sulku- ja rajoitustoimista johtuen lisätalousarvioesitykseen valmistellaan rajoitustoimista aiheutuvien suorien ja välttämättömien kustannusten kompensaatioita ja tukia.Sulkemiskorvaus valmistellaan suljetuille toiminnoille sulkutoimien ajanjaksolta. Sulkemiskorvaus koskisi lailla tai viranomaismääräyksellä suljettuja tiloja, esimerkiksi liikunta- ja urheilutiloja, kuntosaleja, kylpylöitä ja sisäleikkipuistoja. Myös yritysten kustannustuen kuudes avustuskierros valmistellaan hätäjarrumekanismin rajoitustoimien ajalle (koskien edellisen kierroksen tapaan vain rajoitustoimien kohteena olevia yrityksiä). Edellä mainitun tukikokonaisuuden valmistelussa otetaan huomioon muun muassa yleisötilaisuuksien kiellot tapahtuma-alalla. Urheilu- ja kulttuurialan rajoitustoimien takia peruuntuneille tapahtumille valmistellaan kompensaatio siltä osin kuin sulkemiskorvaus ja kustannustuki eivät näitä kustannuksia kata. Kaikkia edellä mainittuja korvauksia ja tukia maksetaan sulku- ja rajoitustoimien ajanjaksolta, kuitenkin enintään helmikuun loppuun saakka. Edellä mainittujen toimien vaatimat määrärahalisäykset arvioidaan lisätalousarvioesityksen valmistelun yhteydessä.Sulkuajan osalta valmistellaan myös tuki taide-, kulttuuri- ja luovan alan ammattilaisille. Lisäksi tavoitteena on jatkaa kesäkaudelle 2022 tapahtumatakuuta edellyttäen, että EU:n valtiontukipoikkeuksia jatketaan 30.6.2022 jälkeenkin.Työttömyysturvalain väliaikainen muutos omavastuuajan poistosta otetaan jälleen käyttöön osin takautuvasti ajanjaksolle 1.1.2022-28.2.2022. Samoin työttömyysturvalain väliaikainen muutos yrittäjien työttömyysturvaoikeuden järjestämisestä otetaan käyttöön ajanjaksolle 1.1.2022-28.2.2022 siten että yrittäjille voidaan maksaa työmarkkinatukea tietyin ehdoin, vaikka yrittäjän yritystoiminta ei olisi kokonaan päättynyt.Lisätalousarvioesityksessä varaudutaan myös uusien Covid-19-rokotteiden ja/tai tehosteannosten hankintaan. Lisäksi myöhemmin keväällä eduskunnalle annettavaan lisätalousarvioesitykseen mennessä arvioidaan vuoden 2022 määrärahatarve kunnille, kuntayhtymille ja Ahvenanmaan maakunnalle sekä huoltovarmuuskeskukselle maksettaviin korvauksiin sosiaali- ja terveydenhuollon koronaan liittyvien välittömien kustannusten osalta (mm. testaus, rokottaminen ja hoito). Vuoden 2022 korvattavia toimintoja ja toimintokohtaisia korvauksia koskevan mallin valmistelutyö on käynnissä.Edellä mainitun kokonaisuuden johdosta tarvittava lisämääräraha budjetoidaan toukokuussa eduskunnalle annettavaan lisätalousarvioesitykseen. Hallitus on jo aiemmin linjannut, että valtio kattaa koronaan liittyvät välittömät kustannukset, kuten testaukseen ja testauskapasiteetin nostamiseen, jäljittämiseen, karanteeneihin, potilaiden hoitoon, matkustamisen terveysturvallisuuteen sekä rokotteeseen liittyvät menot.Myös viranomaisille koronavirustilanteesta aiheutuvien suorien kustannusten korvaaminen otetaan huomioon toukokuun lisätalousarvioesityksen yhteydessä.Toukokuussa annettavaan lisätalousarvioesitykseen mennessä arvioidaan myös aiemmin päätettyjen lasten ja nuorten tukemiseen kohdistuneiden määrärahalisäysten käyttö ja vaikuttavuus. Arviointiin pohjautuen valmistellaan tarvittavat uudet esitykset oppimisvajeiden kuromiseksi umpeen sekä lasten ja nuorten muuhun tukemiseen koronaepidemian vaikutusten lieventämiseksi. Yksityiskohdat arvioidaan olemassa olevan sekä kuluvan kevään aikana ilmenevän tarpeen perusteella myös aikaisemmat toimet huomioon ottaen. Lisäksi selvitetään taide- ja kulttuurilaitosten mahdollinen tukitarve sulkuajan osalta sekä julkisen henkilöliikenteen ja lasti- ja matkustaja-alusvarustamoiden tuen riittävyys muun muassa huoltovarmuuden kannalta tarvittavien yhteyksien turvaamiseksi.Kaikkien edellä todettujen kompensaatio- ja tukitoimien yksityiskohdat tarkentuvat vielä lisätalousarviovalmisteluiden edetessä.Ravitsemisliikkeiden lisärajoituksetKoronaministerityöryhmä päätti valmistella ravitsemisliikkeitä koskevat lisärajoitukset epidemian hillitsemiseksi. Sulkulainsäädäntö kohdistuisi niihin ravitsemisliikkeisiin, joiden pääasiallisena ravitsemistoimintana on tarjota alkoholijuomia. Sulkulainsäädännön ulkopuolelle jätettäisiin ravitsemisliikkeet, joiden pääasiallisena toimintana on tarjota ruokaa. Sulkulainsäädännön ulkopuolelle jäisivät myös henkilöstöravintolat, ulkomaanliikenteen matkustaja-alukset ja noutoruoan myynti.  Välittömästi käynnistyvä valmistelu tehdään työ- ja elinkeinoministeriön ja sosiaali- ja terveysministeriön yhteistyönä. Esityksessä huomioidaan alueellinen epidemiatilanne. Kun säädösvalmistelu on valmis, säädösesitys käsitellään koronaministerityöryhmässä ja siitä tehdään erillinen päätös.

Lähde: Valtioneuvosto.fi


Tags assigned to this article:
SuomitiedotteetuutisetValtioneuvosto

Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory