Pohjoismaat ja Baltian maat ryhtyvät työhön digitaalisen osallisuuden edistämiseksi

NordenBladet — Digitaalisen osallisuuden edistäminen ja eurooppalainen digitaalinen identiteetti nousevat puheenaiheiksi, kun Pohjoismaiden ja Baltian maiden julkisen hallinnon digitalisoinnista vastaavat ministerit kokoustavat perjantaina 26. marraskuuta.Pohjoismaiden digitalisaatioasioiden ministerineuvoksen kokouksen avaa ja puhetta johtaa ministerineuvoston puheenjohtajana toimiva julkisen hallinnon digitalisaatiosta vastaava kuntaministeri Sirpa Paatero. Kokous järjestetään osana Pohjoismaiden ministerineuvoston Suomen puheenjohtajuusvuotta.”Pohjoismaat ja Baltia ovat digitalisaatiossa Suomelle luontevia ja merkittäviä kansainvälisen yhteistyön kumppaneita. On tärkeää että kehitämme yhdessä rajat ylittäviä sähköisiä palveluita ja helpotamme näin liikkuvuutta alueella”, kuntaministeri Sirpa Paatero kertoo.Merkittävin käsiteltävä asia on digitaalisen osallisuuden edistäminen, josta ministereiden on tarkoitus antaa kokouksessa yhteinen julkilausuma. ”Yhteiskuntamme rakentuvat demokratialle, tasa-arvolle, inhimilliselle pääomalle ja sosiaaliselle vastuulle. Meidän on varmistettava, että alueemme digitaalinen muutos noudattaa näitä periaatteita nyt ja tulevaisuudessa. Digitaalinen osallisuus on menestyksekkään digitaalisen muutoksen ja alueemme kilpailukyvyn edellytys”, Paatero toteaa.Aihetta alustaa kokouksessa europarlamentaarikko Miapetra Kumpula-Natri.Päätöksiä kokouksessa odotetaan tehtävän myös digitaalisesta vihreästä siirtymästä, jonka edistäminen on ollut yksi vuoden pääteemoista. Kokouksessa on tarkoitus päättää vihreiden data-avaruuksien edistämisestä digitalisaatioasioiden uutena toimenpiteenä.”Tarvitsemme digitalisaation ja ympäristöasiat yhdistävää kokonaisvaltaista politiikkaa. Meidän tulee pystyä hyödyntämään digitaalisia ratkaisuja entistä voimallisemmin vihreän siirtymän mahdollistamisen tukemiseksi”, Paatero toteaa. Digitaalisen identiteetin valmistelu etenee Ministerit keskustelevat myös eurooppalaisesta digitaalisesta identiteetistä. Aihetta esittelee Euroopan komission digiasioista vastaava johtaja Roberto Viola. Kyseessä on EU-kansalaisille ja EU:ssa asuville henkilöille sekä yrityksille tarkoitettu väline tunnistautumista tai tiettyjen henkilötietojen vahvistamista varten.Suomessa digitaalista henkilöllisyyttä kehitetään valtiovarainministeriön johtamassa hankkeessa, jonka tavoitteena on luoda kaikille yhteiskunnan palveluissa asioiville yhdenvertaiset edellytykset ja mahdollisuudet osoittaa viranomaisen vahvistamia tietoja henkilöllisyydestään digitaalisesti. Hankkeessa mahdollistetaan suomalaisille sähköinen tunnistaminen muiden EU-jäsenvaltioiden palveluihin ja huomioidaan parhaillaan käynnissä oleva yhteiseurooppalainen kehitystyö.Pohjoismaiden ministerineuvosto on Pohjoismaiden hallitusten virallinen yhteistyöfoorumi. Digitalisaatioasioiden ministerineuvosto käsittää Pohjoismaiden lisäksi myös kolme Baltian maata: mukana ovat myös Viro, Latvia ja Liettua. Suomi on Pohjoismaiden ministerineuvoston puheenjohtaja vuonna 2021.

Lähde: Valtioneuvosto.fi


Tags assigned to this article:
SuomitiedotteetuutisetValtioneuvosto

Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory