Valtion koulukotien hallinnollinen sijoittuminen ja tehtävät selvitetään osana sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistusta

NordenBladet — Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisvastuu siirtyy kunnista hyvinvointialueille sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksessa vuoden 2023 alussa. Uudistuksen yhteydessä selvitetään myös valtion koulukotien asemaa. Selvityksen tekee sosiaali- ja terveysministeriön toimeksiannosta professori, emerita Anneli Pohjola.Valtion koulukodit tuottavat vaativan sijaishuollon ja vaativan erityisen tuen perusopetuksen palveluja. Niiden toiminnasta on säädetty laissa.Valtion koulukodit toimivat Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen alaisina lastensuojeluyksiköinä ja sijoittuvat hallinnollisesti Valtion palvelut -osastolle. Tulosohjauksesta vastaavat Terveyden ja hyvinvoinnin laitos sekä Opetushallitus koulukodeissa järjestettävän perusopetuksen osalta.Selvityshenkilön tehtävänä on selvittää valtion koulukotien rooli, niiden hallinnollinen sijoittuminen, tehtävä ja keskeiset tulevaisuuden kehittämistarpeet sekä toimintaa määrittelevä lainsäädäntö ja sen muutostarpeet osana sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistusta. Selvitystyön toteuttamisen tueksi on asetettu taustaryhmä, johon kuuluvat valtion koulukotien toiminnasta ja ohjauksesta vastaavat henkilöt. Selvityksen on tarkoitus valmistua 31.1.2022 mennessä.

Lähde: Valtioneuvosto.fi


Tags assigned to this article:
SuomitiedotteetuutisetValtioneuvosto

Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory