Ministeri Henriksson: oikeudenhoidon selonteon valmistelu käynnistyy

NordenBladet — Hallitus on päättänyt käynnistää oikeudenhoidon selonteon valmistelun. Tavoitteena on tuottaa päätöksentekijöille kokonaisvaltainen ja ajantasainen tieto suomalaisen oikeudenhoidon tilasta. Oikeusministeriö valmistelee selonteon.Selonteon tarpeen nosti keväällä esiin eduskunnan lakivaliokunta. Huoli oikeusvaltiosta ja oikeudenhoidon toimintaedellytyksistä on ollut esillä koko vaalikauden ja hallinnonalan resursseja on myös toistuvasti lisätty puutteellisen perusrahoituksen vuoksi. Samalla on tullut selväksi, että oikeusvaltion viranomaisten resursseja on katsottava myös kokonaisuutena. Tämä toteutetaan selonteolla, ja tavoitteena on toimintaedellytysten turvaaminen yhtä vaalikautta pitkäkestoisemmalla tarkastelulla.– Kansalaisten täytyy voida luottaa siihen, että oikeusvaltiomme perusta on vakaa ja toimiva. On erinomaista, että saamme selonteon avulla kokonaiskuvan oikeudenhoidon tilasta Suomessa. Tämä on ensimmäinen oikeudenhoitoa koskeva selonteko ja se tulee toimimaan tärkeänä työkaluna tuleville hallituksille, oikeusministeri Anna-Maja Henriksson sanoo.Selonteossa tullaan antamaan kattava ja yhteismitallinen tilannekuva oikeudenhoidon nykytilasta ja lähiajan kehityssuunnasta sekä ehdotetaan tarvittavia jatkotoimenpiteitä. Oikeudenhoidon määrärahoista päätetään aina kehys- ja budjettimenettelyssä.Selonteon kohteena ovat tuomioistuinlaitos, Syyttäjälaitos, Ulosottolaitos, Rikosseuraamuslaitos ja Oikeusrekisterikeskus sekä oikeusapu- ja edunvalvonta.Selonteko annetaan eduskunnalle syksyllä 2022.

Lähde: Valtioneuvosto.fi


Tags assigned to this article:
SuomitiedotteetuutisetValtioneuvosto

Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory