Täsmennystä STM:n rokotusasetukseen influenssarokotuksien tarjoamisessa

NordenBladet — Sosiaali- ja terveysministeriö on 14.10.2021 tehnyt muutoksia rokotuksista annettuun asetukseen. Voimassa olevan asetuksen mukaan henkilölle, jonka terveydelle influenssa aiheuttaa oleellisen uhkan tai jonka terveydelle influenssarokotuksesta on merkittävää hyötyä, annetaan vuosittain influenssarokotus.Muutoksen myötä influenssarokotus annetaan jatkossa myös henkilölle, joka on toistuvasti läheisessä kontaktissa vakavalle influenssalle erityisen alttiiseen henkilöön tai vakavalle influenssalle alttiiseen henkilöön, jota ei voida suojata rokotteella. Näiden läheisessä kontaktissa olevien henkilöiden rokottamisella voidaan antaa lisäsuojaa niille, joiden oma influenssarokotteen tuoma suoja jää sairauden, lääkityksen tai iän vuoksi alhaiseksi, sekä niille, jotka eivät itse voi ottaa influenssarokotusta.Asetuksesta on myös poistettu maininta rokotteen antamisesta ennen influenssakauden alkua. Influenssarokotukset pyritään lähtökohtaisesti toteuttamaan ennen kauden alkamista, mutta käytännössä tavallista on, että rokotuksia annetaan myös kauden jo alettua.Lisäksi asetukseen lisätään terveydenhuollon ammattiin opiskelevien mahdollisuus toimia rokottajina.Asetus tulee voimaan 18.10.2021.

Lähde: Valtioneuvosto.fi


Tags assigned to this article:
SuomitiedotteetuutisetValtioneuvosto

Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory