Lääkeasioiden uudistuksen sidosryhmätilaisuus – katsaus kansallisiin ja kansainvälisiin lääkeasioihin

NordenBladet — Lääkeasioiden uudistuksen sidosryhmätilaisuudessa 13.10.2021 kuultiin kansallisten asioiden lisäksi katsaus kansainvälisiin lääkeasioihin. Tapaamisessa kuultiin myös sidosryhmien puheenvuoroja ja näkemyksiä uudistuksen eri kokonaisuuksiin. Ministeri Sarkkinen painotti sidosryhmien osallistumisen tärkeyttä suureen uudistustyöhön.Lääkeasioiden uudistus käynnistyi reilu vuosi sitten lääkehuollon toimijoiden sidosryhmätapaamisella. Samoihin aikoihin sosiaali- ja terveysministeriö asetti poikkihallinnollisen koordinaatioryhmän seuraamaan ja tukemaan kehittämistoimenpiteiden valmistelua. Koordinaatioryhmä on sittemmin nimennyt keskeisiin kehittämiskokonaisuuksiin valmistelua tukevat kolme jaosta. Sosiaali- ja terveysministeri Hanna Sarkkinen avasi tilaisuuden. Puheessaan hän painotti sidosryhmien osallistumisen merkitystä uudistuksen onnistumiseen. ”Toimintaympäristö on muutoksessa. Jotta voimme onnistua tässä mittavassa muutostyössä, haluan korostaa sidosryhmien keskeistä roolia muutoksen aikaansaamisessa. Sidosryhmien kuuleminen ja osallistuminen on erityisen tärkeää, kun kyseessä on lääkeasioiden uudistuksen kaltainen kokonaisvaltainen kehitystyö”, ministeri Sarkkinen sanoi.Johtaja Tuula Helander painotti omassa osuudessaan lääkeasioiden suurta kirjoa ja sitä, että kokonaisuuteen kuuluu sekä kansallisia että kansainvälisiä uudistushankkeita.Erityisasiantuntija Elina Asola kertoi viimeisimmät kuulumiset lääkeasioiden uudistuksesta. Tällä hallituskaudella yksi keskeisistä tavoitteista on saada käyttöön Kanta-lääkityslista kokonaislääkityksen hallintaan ja rationaalista lääkehoitoa tukemaan. Sidosryhmiä tullaan kuulemaan myös tästä aiheesta.Apteekkitalouden uudistamisessa määritellään lääkkeiden vähittäisjakelun tavoite ja tehtävät, ja niiden pohjalta selvitetään kehittämistarpeet yhdessä sidosryhmien kanssa. Vuoden 2022-2023 vaihteessa julkaistava selvitys tulee sisältämään kehittämisehdotuksia apteekkijärjestelmän ja vähittäisjakelun uudistamiseksi sekä lääkkeiden saatavuuden edistämiseksi.Lääkehoidon ohjauksen ja rahoituksen kehittäminen nivoutuu kiinteästi muihin käynnissä oleviin hankkeisiin, kuten sote-uudistukseen ja monikanavarahoituksen purkamiseen. Ensivaiheessa työ keskittyy lääkehoitojen kansallisen arviointitoiminnan kehittämiseen sekä lääkkeiden elinkaaren nykyistä tehokkaampaan hyödyntämiseen.Kansallisen uudistustyön lisäksi menossa on runsaasti uudistuksia EU-tasolla, joista kertoi neuvotteleva virkamies Ulla Närhi. EU-tason lääkedirektiiviä ja lääkeasetusta ollaan muuttamassa. Euroopan lääkestrategia pitää myös sisällään monia muutosehdotuksia, joita toteutetaan lähivuosina. Lisäksi sosiaali- ja terveysministeriö on juuri saanut ehdotuksen uudesta eurooppalaisesta Terveyshätätilanteiden valmiusviranomaisesta, HERA:sta. HERA:n tehtävänä on erityisesti vastata lääkkeiden, lääkinnällisten laitteiden ja suojaimien riittävyydestä pandemian kaltaisissa kriisitilanteissa. EU-tason hankkeet tulee huomioida myös kansallisessa kehittämistyössä.Sidosryhmät kiittivät uudistuksen aktiivisesta viestinnästä.Tiedotteet, uutiset ja julkaisut löytyvät uudistuksen verkkosivuilta

Lähde: Valtioneuvosto.fi


Tags assigned to this article:
SuomitiedotteetuutisetValtioneuvosto

Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory