Mainos:



Lapsistrategian ensimmäisessä toimeenpanosuunnitelmassa on 30 uutta toimenpidettä lasten oikeuksien turvaamiseksi

NordenBladet — Hallitus on saanut valmiiksi kansallisen lapsistrategian toimeenpanosuunnitelman. Suunnitelmassa on yhteensä 30 uutta toimenpidettä, joilla turvataan lasten ja nuorten hyvinvointia sekä vahvistetaan heidän oikeuksiaan. Toimenpiteet täydentävät jo käynnissä olevaa laajaa työtä sekä vahvistavat rakenteita ja tietopohjaa pitkäjänteiselle ja suunnitelmalliselle lapsi- ja perhepolitiikalle.Toimenpiteissä painotetaan lasten osallisuutta ja yhdenvertaisuuttaYksi lapsistrategian pääajatuksista on haavoittuvassa asemassa olevien lasten aseman turvaaminen. Tätä linjausta toteutetaan useassa suunnitelman toimenpiteessä. Tarkoituksena on esimerkiksi tehdä oma lastensuojelun käsikirja lapsille ja nuorille sekä toteuttaa pilotti, jossa kokeillaan etsivää harrastustoimintaa yhdessä nuorisotyöntekijöiden kanssa ja tavoitetaan siten kohderyhmää, joka helposti muutoin jää harrastusten ulkopuolelle.Lisäksi selvitetään saamelaislasten ja romanilasten oikeuksien toteutumista ja koostetaan hyvinvointia koskeva ajantasainen tieto päätöksenteon tueksi.Toimenpiteiden perustana tieto ja vaikutusten arviointiToimeenpanosuunnitelman toimenpiteiden tulee perustua parhaaseen käytettävissä olevaan tietoon ja lapsiin kohdistuvien vaikutusten arviointiin.Tiedon kokoamisella ja jakamisella on erityinen rooli lapsen oikeuksien vahvistamisessa. Tätä varten tuotetaan muun muassa kattava tietopohja lasten ja nuorten hyvinvoinnin seuraamiseen. Lisäksi toteutetaan koulutuskokonaisuus lapsen oikeuksista sekä kootaan osallisuuskampanjan avulla lasten ja nuorten näkemyksiä siitä, miten heidän oikeuksiaan tulisi edistää. Jokainen hallitus laatii oman toimeenpanosuunnitelmansa lapsistrategian toteuttamiseksiLapsistrategialla luodaan lapsen oikeuksia kunnioittava, lapsi- ja perhemyönteinen Suomi. Strategia perustuu lasten, nuorten ja perheiden asemaa koskevaan tietopohjaan sekä Suomen perus- ja ihmisoikeusvelvoitteisiin.Suomen ensimmäinen kansallinen lapsistrategia valmisteltiin parlamentaarisessa yhteistyössä ja julkaistiin 23.2.2021. Kunkin hallituksen tehtävänä on laatia ja toteuttaa tarkempi toimeenpanosuunnitelma strategian linjausten edistämiseksi hallituskaudellaan.

Lähde: Valtioneuvosto.fi


Tags assigned to this article:
SuomitiedotteetuutisetValtioneuvosto

Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

error:
Copyright © NordenBladet 2008-2021 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory