Kemikaaliturvallisuuslakiin tulossa valitusoikeus yhdistyksille, säätiöille ja kunnille

NordenBladet — Hallitus antoi 7.10.2021 eduskunnalle esityksen, jolla ehdotetaan muutoksia vaarallisten kemikaalien ja räjähteiden käsittelyn turvallisuudesta annettuun lakiin, kaivoslakiin ja ydinenergialakiin.Toiminnanharjoittajien, esimerkiksi yritysten, täytyy hakea Tukesilta lupa vaarallisten kemikaalien teolliseen käsittelyyn ja räjähteiden valmistukseen ja varastointiin. Hallituksen kemikaaliturvallisuuslakiin esittämä muutosehdotus antaisi tulevaisuudessa laissa määritellyille yhdistyksille, säätiöille ja kunnille mahdollisuuden tehdä valituksen kyseisiin Tukesin myöntämiin lupiin. Lakiin on esitetty myös muita teknisiä muutoksia. Lisäksi kaikkiin kolmeen lakiin, kemikaaliturvallisuuslakiin, ydinenergialakiin ja kaivoslakiin, lisätään viittaus ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetussa laissa säädettyyn kansainväliseen kuulemismenettelyyn, jota sovelletaan valtioiden rajat ylittävissä ympäristövaikutusten arviointia koskevissa tapauksissa.Hallituksen eduskunnalle antamalla esityksellä täydennetään EU-lainsäädännön täytäntöönpanoa kansallisessa lainsäädännössä. EU:n komissio on antanut kaksi virallista huomautusta EU-lainsäädännön kansallisesta täytäntöönpanosta Suomelle, jonka vuoksi kyseisiä säädöksiä esitetään muutettavan. Ehdotettujen muutoksien on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2021 aikana. 

Lähde: Valtioneuvosto.fi


Tags assigned to this article:
SuomitiedotteetuutisetValtioneuvosto

Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory