Mainos:



Asiakkaan ja potilaan itsemääräämisoikeuden vahvistaminen etenee – seurantaryhmä asetettu valmistelun tueksi

NordenBladet — Sosiaali- ja terveysministeriö on asettanut asiakkaan ja potilaan itsemääräämisoikeuden vahvistamisen seurantaryhmän. Laajapohjaisen ryhmän tehtävänä on tukea asiakkaan ja potilaan oikeuksia koskevan lainsäädännön valmistelua, tuottaa asiantuntijatietoa sekä osallistua vaihtoehtojen ja ehdotusten sekä niiden vaikutusten arviointiin. Asiakkaan ja potilaan asemaa sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa voidaan parantaa eri keinoin. Tänä vuonna käynnistyneessä uudistustyössä valmistellaan muutoksia sekä lainsäädäntöön että toimintatapoihin.Tavoitteena on muuttaa lainsäädäntöä niin, että asiakkaan ja potilaan itsemääräämisoikeus toteutuu mahdollisimman täysimääräisesti. Samalla kehitetään toimintatapoja, jotka lisäävät asiakkaan ja potilaan osallisuutta ja vähentävät rajoitustoimenpiteiden käyttöä. Hanke on laaja, joten uudistusta toteutetaan vaiheittain. Hallituksen esitys ensimmäisen vaiheen muutoksista on tarkoitus antaa ensi vuoden aikana.Seurantaryhmällä on tärkeä rooli laajassa hankkeessaSeurantaryhmässä on mukana muun muassa järjestöjen, palvelujärjestelmän ja viranomaisten edustajia. Ryhmän ensimmäinen toimikausi kestää vuoden 2023 loppuun. Seurantaryhmä kokoontui ensimmäisen kerran tiistaina 5. lokakuuta. Kansliapäällikkö Kirsi Varhila korosti avauspuheenvuorossaan seurantaryhmän huomattavaa merkitystä valmistelutyön tukena ja nosti esiin itsemääräämisoikeushankkeen syvällisen yhteyden eettisin arvoihin ja perusoikeuksiin. Varhila myös painotti, että lainsäädännön lisäksi toimintatapoja tulee kehittää ja lainsäädännön kehittämisessä ottaa huomioon käytännön tarpeet.Seuraavissa kokouksissa seurantaryhmä jatkaa hankkeen käsittelyä eri teemojen kautta. 

Lähde: Valtioneuvosto.fi


Tags assigned to this article:
SuomitiedotteetuutisetValtioneuvosto

Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

error:
Copyright © NordenBladet 2008-2021 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory