Euroopan komissio: Vasikkasuon alueen kiviaineksenottotoiminta ei saa heikentää Natura-alueen suoluontotyyppiä

NordenBladet — Euroopan komissio on vastannut Suomen lausuntopyyntöön Pohjois-Pohjanmaalla sijaitsevan Kummunlampien-Uikulanjärvien Natura 2000 -alueen läheisyydessä tapahtuvasta ja suunnitellusta louhinnasta. Komission näkemyksen mukaan käynnissä olevat louhintatoimet eivät saa heikentää edelleen Natura 2000 -alueen luonnonarvoja ja ne on tarvittaessa keskeytettävä. Alueelle jo aiheutuneet luonnonarvojen heikennykset eli suon kuivuminen on ennallistettava. Jos se ei ole mahdollista, on aiheutunut heikennys kompensoitava.Vasikkasuon alueen kiviaineksenottotoiminnan lupien taustalla on ollut arvio, että toiminta ei vaikuta Kummunlammit-Uikulanjärvi -Natura-alueeseen ja siten luvat on voitu myöntää. Toiminta on edennyt lupien ja yleissuunnitelman mukaisesti. Toteutetuissa seurannoissa todettiin kesällä 2013, että kiviaineksen ottotoiminnalla on selkeä kuivattava vaikutus Natura-alueeseen. Pohjavesi vuotaa louhosalueelle ja Heinisuon alun perin rimpipintainen suoalue kuivuu. Merkittävintä haittaa aiheutuu alueen aapasoille ja niiden lajistolle.Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on edellyttänyt toiminnalle luonnonsuojelulain 65 §:n mukaista Natura- arviointia, joka tehtiin 2016. Alueen toiminnanharjoittajat hakivat kiviaineksenottamisluvan jatkamista ja laajentamista uuden yleissuunnitelman mukaisesti Oulun kaupungilta elokuussa 2016. Oulun kaupunki toimitti asian ympäristöministeriölle valtioneuvoston poikkeusluvan valmistelua varten maaliskuussa 2017 ja ympäristöministeriö pyysi asiassa lausuntoa Euroopan Unionin komissiolta saman vuoden elokuussa. Vastauksessaan 2.10.2021 komissio toteaa, että se ei voi tällä hetkellä antaa asiassa luontodirektiivin 6 artiklan 4 kohdan nojalla myönteistä lausuntoa.Komissio katsoo, että mikäli kaivannaistoiminnan lupamenettelyjä alueella aiotaan jatkaa, on Suomen varmistettava, ettei Natura 2000 -alueelle ja erityisesti ensisijaisesti suojellulle aapasuo -luontotyypille aiheuteta enää lisävahinkoa. Kummunlampien-Uikulanjärven Natura 2000 -alue tulee komission mukaan saattaa tilaan, jossa se oli vuonna 1998, kun sitä esitettiin yhteisön tärkeänä pitämäksi alueeksi ja se luokiteltiin erityisten suojelutoimien alueeksi. Kaikki sellaiset aiemman kaivannaistoiminnan alueella aiheuttamat heikennykset, joita ei voida kokonaisuudessaan korjata paikan päällä, on kompensoitava vastaavilla luontoarvoilla.Seuraavaksi ympäristöministeriö ja Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen selvittävät, voidaanko kalliokiviaineksen ottamista alueella jatkaa, ja onko pohjaveden taso mahdollista palauttaa ennalleen.

Lähde: Valtioneuvosto.fi


Tags assigned to this article:
SuomitiedotteetuutisetValtioneuvosto

Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory