YK-kokous etsii Helsingissä uusia ratkaisuja vähiten kehittyneiden maiden ongelmiin

NordenBladet — Koronapandemian ja ilmastonmuutoksen kaltaisten kriisien seuraukset korostuvat köyhimmissä maissa. YK:n LDC Future Forum -konferenssi kokoaa tällä viikolla Helsinkiin huippututkijoita, päättäjiä ja kehitysyhteistyön tekijöitä pohtimaan uusia ratkaisuja globaalin kehityksen vauhdittamiseksi.Yhteensä vähiten kehittyneissä maissa (nk. LDC-maat, Least Developed Countries) asuu yli miljardi ihmistä, joista noin kolme neljännestä elää köyhyysrajan alapuolella. Koronapandemian seurauksena äärimmäisessä köyhyydessä elävien määrä LDC-maissa on arvioiden mukaan kääntynyt nousuun. Koronapandemian, ilmastonmuutoksen ja velkaantumisen kaltaisten kriisien seuraukset korostuvat kantokyvyltään jo valmiiksi heikoissa maissa, ja erot maiden välillä ovat kasvaneet.Vähiten kehittyneiden maiden osuus maailmankaupasta oli pieni jo ennen pandemiaa, kokonaisuudessaan alle prosentin. Esimerkiksi vuoden 2020 ensimmäisellä puolikkaalla raaka-aineiden hintojen putoaminen ja häiriöt toimitusketjuissa tiputtivat LDC-maiden tavaravientiä 16 prosentilla, mikä on heikentänyt tilannetta.Näistä lähtökohdista muun muassa tunnetut taloustieteilijät Jeffrey Sachs ja Joseph E. Stiglitz sekä lukuisat muut tutkijat, poliitikot ja kehitysyhteistyön asiantuntijat eri puolilta maailmaa kokoontuvat 6.–7. lokakuuta Helsingissä järjestettävään LDC Future Forum -konferenssiin pohtimaan innovatiivisia, tutkimukseen perustuvia uudenlaisia ratkaisuja kehityksen vauhdittamiseksi.Konferenssissa pureudutaan muun muassa köyhyyden vähentämiseen, laadukkaan koulutuksen ja terveydenhuollon varmistamiseen, teknologisen kehityksen hyödyntämiseen oikealla tavalla sekä ilmastonmuutokseen vastaamiseen.Kansainvälinen yhteistyö globaaleiden ongelmien ratkaisemiseksi on myös Suomen etu

Lähde: Valtioneuvosto.fi


Tags assigned to this article:
SuomitiedotteetuutisetValtioneuvosto

Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory