Maa- ja metsätaloudessa on laaja kirjo keinoja, joilla voidaan vaikuttaa ilmastonmuutoksen hillintään

NordenBladet — Suomi on sitoutunut olemaan hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä. Kansallisen, Euroopan unionin ja kansainvälisten ilmastotavoitteiden saavuttaminen edellyttää fossiilisten päästöjen merkittävän vähentämisen lisäksi hiilen poistamista ilmakehästä. Jotta ilmastotavoitteet voidaan saavuttaa, on välttämätöntä edistää hiilen sitoutumista puustoon ja muuhun kasvillisuuteen sekä sen varastoitumista maaperään. Tässä maankäyttösektori on avainasemassa.Maankäyttösektorilla tarkoitetaan metsätaloutta, maatalousmaata sekä maankäytön muutoksia, siis esimerkiksi sitä, kun metsää raivataan rakentamisen tieltä tai pelloksi, tai vastaavasti sitä, kun joutoalueille istutetaan uusi metsä. Maankäyttösektori on yksi YK:n ilmastosopimukselle raportoitavista sektoreista.Maa- ja metsätalous tuottavat ihmisille välttämättömiä asioita – ruokaa, raaka-aineita ja energiaa – sekä tuovat työtä ja toimeentuloa ihmisille eri puolilla maata. Maankäytöstä aiheutuu kuitenkin myös päästöjä, joita tulisi vähentää ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Tiukentuvat ilmastotavoitteet velvoittavat kaikkia toimialoja päästöjen vähentämiseen. Lisäksi maankäytöllä on vaikutusta veden kiertoon ja laatuun, paikallisiin sääolosuhteisiin sekä luonnon monimuotoisuuteen. Eri tavoitteiden toteuttaminen voi sisältää ristiriitoja, joiden sovittaminen yhteen on tärkeää.Ilmastovaikutusten lisäksi ilmastotoimia suunnitellessa tulee huomioida monia muitakin asioita, kuten paikallistalous, kestävä arki ja vaikutukset luonnon monimuotoisuuteen. Keskustelu maa- ja metsätalouden ilmastotoimista tuntuu usein jumiutuvan muutaman kärjekkään teeman ympärille. On kuitenkin tärkeää tiedostaa, että monen ristiriitaisenkin keinon kohdalla on olemassa laaja kirjo erilaisia ratkaisuja, joiden avulla voidaan ylläpitää ja vahvistaa hiilinieluja sekä -varastoja.Parhaillaan ympäri maata on käynnissä lukuisia maankäyttösektorin Hiilestä kiinni -tutkimus- ja innovaatio sekä kehittämis- ja tietohankkeita. Hankkeissa tutkitaan ja kokeillaan yhdessä maanomistajien, yritysten ja tutkijoiden kanssa, millaiset keinot parhaiten tukisivat esimerkiksi maaperän hiilensidontaa ja auttaisivat vähentämään turvemaiden kasvihuonekaasupäästöjä.
Maankäyttösektorin ilmastotoimien avulla saamme tietoa ja kokemusta, jonka avulla voidaan löytää erilaisille tiloille ja erilaisiin olosuhteisiin parhaiten sopivia käytäntöjä. Kannustamalla näiden ratkaisujen käyttöön voidaan samalla sovittaa yhteen erilaisia tarpeita ja pyrkimyksiä. Tavoitteena tulisi olla mahdollisimman vähäpäästöinen arki ja toiminta.
Maankäyttösektorille laaditaan ilmastosuunnitelmaMaankäyttösektorille, eli metsätalouden, maatalousmaiden ja kosteikkojen muodostamalle kokonaisuudelle, laaditaan tällä hetkellä ilmastosuunnitelmaa (MISU). Suunnitelmassa määritetään ne keinot, joihin panostamalla vähennetään metsätalouden, maatalousmaan ja muun maankäytön ilmastopäästöjä sekä vahvistetaan hiilinieluja ja -varastoja. Suunnitelmassa arvioidaan myös, millaisia vaikutuksia toimenpiteillä olisi työllisyyteen, talouteen ja luonnon monimuotoisuuteen ja miten voidaan varmistaa, että toimenpiteet voidaan toteuttaa mahdollisimman oikeudenmukaisesti.Sinulla on mahdollisuus vaikuttaa ilmastosuunnitelman valmisteluun osallistumalla maa- ja metsätalousministeriön järjestämiin teemakohtaisiin etäkeskustelutilaisuuksiin. Ensimmäinen metsiin keskittynyt tilaisuus järjestettiin torstaina 4.10. Seuraavat tilaisuudet ovat:torstaina 7.10 kello 13.30-17, teemana turvemaat (suometsät, turvepellot, suonpohjat). Tilaisuuteen voi ilmoittautua tästä linkistä.maanantaina 11.10 kello 9-12.30, keskustellaan toimenpiteistä Pohjois-Suomen näkökulmasta. Tilaisuuteen voi ilmoittautua tästä linkistä.torstaina 14.10 kello 14-17, teemana maatalousmaat/pellot. Tilaisuuteen voi ilmoittautua tästä linkistä.Tervetuloa keskustelemaan muun muassa siitä, millaisia keinoja maa- ja metsätaloudessa sekä muussa maankäytössä tulisi käyttää ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Kenen tulisi tehdä päästövähennyksiä tavoittelevia toimia? Miten eri ilmastotoimiin tulisi motivoida ja kannustaa? Mitä muita hyötyjä toimenpiteistä voisi olla? Millaisia haittoja niistä voisi tulla ja miten haittoja voisi pitää mahdollisimman vähäisinä? Työpajojen tuloksia hyödynnetään maankäyttösektorin ilmastosuunnitelman valmistelussa.

Lähde: Valtioneuvosto.fi


Tags assigned to this article:
SuomitiedotteetuutisetValtioneuvosto

Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory