Puolustusbudjetista yli puolet varataan hankintoihin

NordenBladet — Hallituksen talousarvioesityksessä ensi vuodelle esitetään puolustushallinnon määrärahoiksi 5,1 miljardia euroa. Tämä on 223 miljoonaa euroa (5 %) kuluvan vuoden talousarviota enemmän. Pääosin lisäys aiheutuu monitoimihävittäjähankinnan arvonlisäveromenoista. Sotilaallisen maanpuolustuksen menoista ilman arvolisäveromenoja käytetään 2,7 miljardia euroa materiaalihankintoihin, joukkojen varustamiseen ja materiaalin kunnossapitoon. Summaan sisältyvät myös HX- ja Laivue-hankkeisiin varatut rahat.
– Ensi vuoden puolustusmenoissa korostuvat puolustuskykymme kannalta keskeiset hankinnat, jotka ovat olleet pitkään tiedossa, toteaa puolustusministeri Antti Kaikkonen.
– Myös hallitusohjelmaan kirjattu Puolustusvoimien henkilö- ja tehtävämäärän kasvattaminen etenee. Puolustuksen kehittäminen on pitkäjänteistä ja suunnitelmallista.

Talousarvioesityksessä Puolustusvoimien toimintamenot pysyvät lähes ennallaan. Puolustusvoimien henkilö- ja tehtävämäärän lisäämiseen kohdennetaan asteittain hallitusohjelman mukaisesti seitsemän miljoonaa euroa. Vuoden 2022 talousarviossa lisäys on kuusi miljoonaa euroa. Lisäksi sotilaallisen kriisinhallinnan kalusto- ja hallintomenoihin esitetään noin 64 miljoonaa euroa.

Lähde: Valtioneuvosto.fi


Tags assigned to this article:
SuomitiedotteetuutisetValtioneuvosto

Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory