Mainos:



Kansainväliset huippuasiantuntijat mukana TKI-toiminnan rahoitusta tarkastelevassa seminaarissa

NordenBladet — Parlamentaarinen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan työryhmä järjestää keskiviikkona 29. syyskuuta avoimen kansainvälisen seminaarin. Seminaarissa tarkastellaan julkisen tutkimus- ja kehittämisrahoituksen viimeisimpiä kansainvälisiä kehityskulkuja. Erityisen mielenkiinnon kohteena ovat käytännöt, joilla julkiset panostukset nostavat TKI-toiminnan kokonaismäärää ja kannustavat yksityistä sektoria investoimaan TKI-toimintaan.Seminaarin alustajat ovat kansainvälisesti tunnustettuja asiantuntijoita TKI-politiikan tutkimuksen saralla. Taloustieteen professori Philippe Aghion esittelee julkisten TKI-toimien perusperiaatteita ja merkitystä viimeisimmän tutkimustiedon pohjalta. OECD:n tiede-, teknologia- ja innovaatio-osaston varajohtaja Dirk Pilat syventyy parhaisiin käytäntöihin, joilla julkinen sektori voi kannustaa yksityisen sektorin TKI-investointeja. Lundin yliopiston professori Sylvia Schwaag Serger puolestaan esittelee periaatteita ja keinoja julkisen TKI-rahoituksen pitkäjänteisyyden tukemiseksi.Seminaari on osa työryhmän käynnissä olevaa työtä, jossa selvitetään keinoja pitkäjänteiseen tutkimus- ja kehittämisrahoituksen kasvattamiseen Suomessa.”Olemme onnistuneet saamaan kansainvälisesti alan parhaimpia asiantuntijoita pohtimaan TKI-rahoituksen viimeisimpiä kehityssuuntia. Työryhmän jäsenille tämä on erinomainen tilaisuus saada ajantasaista tietoa TKI-toimien vaikuttavuudesta ja parhaista kansainvälisistä käytännöistä. On myös tärkeää, että seminaari on kaikille avoin ja ruokkii osaltaan julkista keskustelua TKI-toiminnasta,” sanoo parlamentaarisen työryhmän puheenjohtaja Matias Mäkynen.Tilaisuus järjestetään virtuaalisesti. Alustusten jälkeen osallistujilla on mahdollisuus kysymyksiin. Parlamentaarinen työryhmä kuulee alustajia myös tilaisuuden jälkeen pidettävässä kokouksessaan.Suomen tavoitteena on nostaa tutkimus- ja kehittämismenot 4 prosenttiin suhteessa bruttokansantuotteeseen vuoteen 2030 mennessä.  Hallitus päätti huhtikuussa 2021 parlamentaarisen työryhmän perustamisesta Suomen TKI-tavoitteen edistämiseksi. Valtioneuvoston kanslian asettama työryhmä toimii 18.6.–31.12.2021.Kullakin eduskuntaryhmällä on työryhmässä yksi jäsen ja varajäsen. Työryhmän pysyvinä asiantuntijoina toimivat valtioneuvoston kanslian alivaltiosihteeri sekä valtiovarainministeriön, opetus- kulttuuriministeriön sekä työ- ja elinkeinoministeriön kansliapäälliköt.

Lähde: Valtioneuvosto.fi


Tags assigned to this article:
SuomitiedotteetuutisetValtioneuvosto

Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

error:
Copyright © NordenBladet 2008-2021 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory