Hallitus antoi esityksen tupakkalain muuttamisesta – tupakkatuotteiden pakkauksia halutaan yhdenmukaistaa

NordenBladet — Hallitus on antanut eduskunnalle esityksen tupakkalain muuttamiseksi. Esityksen merkittävimpiä uudistuksia olisi, että Suomessa otettaisiin käyttöön niin sanottu plain packaging eli tupakkatuotteiden ja vastaavien tuotteiden vähittäismyyntipakkausten yhdenmukaistaminen.Se tarkoittaa sitä, että tupakkatuotteiden, sähkösavukkeiden ja täyttösäiliöiden vähittäismyyntipakkaukset eivät saa merkinnöiltään tai muulta ulkoasultaan erottua muiden vastaavien tuotteiden vähittäismyyntipakkauksista. Tupakka-askeista poistuisivat muun muassa bränditunnukset ja logot. Lisäksi savukkeiden, täyttösäiliöiden ja nikotiininesteen ulkoasu yhdenmukaistettaisiin lailla. Pakkausten ja tuotteiden ulkoasua koskevista teknisistä yksityiskohdista säädettäisiin asetuksella.Muutoksilla vähennettäisiin tupakkalaissa tarkoitettujen tuotteiden ja niiden vähittäismyyntipakkausten houkuttelevuutta ja estettäisiin käyttämästä pakkauksia markkinoinnissa. Ehdotuksen tavoitteena on etenkin vaikuttaa siihen, että nuoret eivät alkaisi käyttää tupakkatuotteita tai vastaavia tuotteita.Tuotteiden ja niiden vähittäismyyntipakkausten yhdenmukaistamista koskeva sääntely tulisi voimaan vuoden siirtymäajan jälkeen 1.1.2023.Tunnusomaisten tuoksujen ja makujen kieltoa laajennettaisiinTuotteet, joilla on tarkoitettu saamaan tupakkatuotteelle aikaan tunnusomainen tuoksu tai maku, kiellettäisiin. Tällaisia ovat esimerkiksi tupakkatuotteiden maustamiseen tarkoitetut makukortit. Tunnusomaisella tuoksulla tai maulla tarkoitetaan muuta kuin tupakan tuoksua tai makua, joka saadaan lisäaineesta tai lisäaineiden yhdistelmästä. Tunnusomaisia makuja tupakkatuotteissa ovat muun muassa suklaa, mansikka ja mentoli. Tunnusomaiset tuoksut ja maut olisivat jatkossakin kiellettyjä sähkösavukkeissa käytettävissä nesteissä. Tupakointikielto koskisi leikkikenttiä ja uimarantojaTupakointi kiellettäisiin leikkikentillä ja yleisillä uimarannoilla.  Tupakointikieltojen laajentaminen eri alueille suojaisi ihmisiä, etenkin pieniä lapsia, passiivisen tupakoinnin haitoilta. Lisäksi tupakointikieltoja koskevat laajennukset vähentäisivät tupakoinnista aiheutuvaa roskaantumista ja siitä syntyviä ympäristöhaittoja.Valvontamaksu kattaisi tuotevalvonnasta aiheutuvia kulujaTupakkalaissa tarkoitettujen tuotteiden valmistajien ja maahantuojien olisi maksettava Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastolle (Valvira) vuotuinen valvontamaksu. Se perustuisi tuotteiden myyntimääriin. Valvontamaksuista saaduilla tuloilla tehostettaisiin erityisesti tuotevalvontaa.
Esitykseen sisältyy lisäksi eräitä teknisluonteisia täsmennyksiä, joilla muun muassa tehostettaisiin tupakkalain noudattamisen valvontaa.
Esitys uudeksi tupakkalaiksi toteuttaa Sanna Marinin hallitusohjelman kirjausta, jonka mukaan vähennetään riippuvuuksia ja jatketaan määrätietoista työtä tupakoinnin vähentämiseksi. Valmistelun tukena on käytetty ehdotuksia, joita sosiaali- ja terveysministeriön asettama tupakka- ja nikotiinipolitiikan kehittämistyöryhmä esitti mietinnössään vuonna 2018.Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi tupakkalain muuttamisestaTupakkapolitiikka

Lähde: Valtioneuvosto.fi


Tags assigned to this article:
SuomitiedotteetuutisetValtioneuvosto

Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory