Mainos:



Suomi on kouluruokailun suunnannäyttäjä YK-huippukokouksessa

NordenBladet — YK:n ruokajärjestelmiä koskeva huippukokous, Food Systems Summit, järjestetään virtuaalisesti 23. syyskuuta YK:n yleiskokouksen yhteydessä New Yorkissa. Suomea kokouksessa edustaa tasavallan presidentti Sauli Niinistö. Kouluruokailua koskevassa tilaisuudessa puhuu kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnari, joka on Maailman ruokaohjelman kouluruokalähettiläs.Kokouksessa keskustellaan ruokajärjestelmien eli ruoan tuottamisen, jalostamisen, kaupan ja kuluttamisen sekä niiden toimintaympäristön merkityksestä kaikkien YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamiselle. Maailman nälkäisten määrä on viime vuosina kääntynyt kasvuun ja pandemia on osaltaan vaikeuttanut tilannetta. Ruokaa ei ole saatavilla tasapuolisesti eikä kaikilla ole siihen varaa. Ruokajärjestelmät kärsivät ilmastonmuutoksesta, mutta samalla ne nykymuodossaan kiihdyttävät sitä. Suomi pitää esillä erityisesti kouluruokailua, joka on tehokas keino ruokaturvan parantamiseksi. Kokouksessa Suomi kertoo viiden miljoonan euron lahjoituksesta Maailman ruokaohjelman (WFP) kouluruokaohjelmalle.”Suomessa on ollut maksuton kouluruokajärjestelmä pitempään kuin missään muualla, ja tätä mallia edistetään myös osana kehitysyhteistyötä. Kouluruokailu tukee terveyttä ja oppimista ja merkitsee usein tytöillekin mahdollisuutta päästä koulutielle”, ministeri Skinnari sanoo.Osana kokouksen valmisteluja Suomi on tänä vuonna järjestänyt sekä kansallisen ruokajärjestelmädialogin että pohjoismaisen keskustelun aiheesta roolissaan Pohjoismaiden ministerineuvoston puheenjohtajana. Suomi myös raportoi ensimmäisten maiden joukossa kansallisesta toimintasuunnitelmastaan ruokajärjestelmien kestävyyden vahvistamiseksi.Suomi on korostanut kokonaisvaltaista lähestymistapaa ruokajärjestelmäkysymyksiin. Ruoka–vesi–metsä–energia -kokonaisuus muistuttaa luonnonvarojen ja ruokaturvan erottamattomasta yhteydestä. Yhteinen terveys (One Health) –lähestymistapa puolestaan tuo esiin ihmisten, eläinten, kasvien ja ympäristön terveyden liittymisen toisiinsa. Suomi on esitellyt valmisteluissa myös muun muassa maaperän hiilensidontaan liittyviä innovaatioitaan. 
Kokousta voi seurata suorana rekisteröitymällä YK:n ruokahuippukokouksen verkkosivuilla(Linkki toiselle verkkosivustolle).
Lisätietoa suomalaisesta kouluruokaosaamisesta ja siihen liittyvät materiaalit löytyvät Education Finland –verkkosivuilta(Linkki toiselle verkkosivustolle) (englanniksi). 

Lähde: Valtioneuvosto.fi


Tags assigned to this article:
SuomitiedotteetuutisetValtioneuvosto

Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

error:
Copyright © NordenBladet 2008-2021 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory